Vaellus vuorten seinämillä

Teksti: Hannu Virtanen
Kuva: Wikipedia Commons, muokkaus Heidi Ahlström
Uutinen julkaistu: 21.03.2022

Espanjan Andalusiassa on vaellusreitti, josta on tullut kuuluisa maailmalla. Reitti on nimeltään Caminito del Rey eli Kuninkaanpolku.

Reitti kulkee pitkin vuorten seinämiä yli 100 metrin korkeudessa. Sen pituus on noin kahdeksan kilometriä.

Aiemmin reitillä oli toinen polku, joka suljettiin 20 vuotta sitten onnettomuuksien vuoksi. Reitti oli kuitenkin todella suosittu. Siksi polku kunnostettiin ja avattiin yleisölle uudestaan vuonna 2015.

Vaellusreitti kulkee pitkin polkuja ja rakennelmia, jotka on tehty vuorten seinämiin. Alussa polun varrella on kasvillisuutta, myöhemmin vaelletaan pitkin karua vuoren seinämää.

Kuninkaanpolulle pääsee Aurinkorannikolta, joka on suomalaisten suosiossa. Sieltä tehdään opastettuja retkiä vaellusreitille joka päivä. Vaelluksen hinta on noin 50 euroa.

Reitin kulkeminen vaatii kohtuullista kuntoa. Reitti ei sovi liikuntarajoitteisille, eikä ihmisille, joilla on korkean paikan kammo.

Vasen kuva: polun alkupäässä on rehevää kasvillisuutta.
Keskimmäinen kuva: polku on rakennettu vuoren seinään 100 metrin korkeuteen.
Kuva oikealla: polun lopussa aukeaa näkymä Guadalhorce-joelle.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)