Suosikkiohjelma Strömsö jatkuu vielä pitkään

Teksti: Bosse Hellsten
Kuva: Bosse Hellsten
Uutinen julkaistu: 02.07.2012

– Tiedonvälitys on muuttumassa. Ihmiset eivät enää tilaa niin paljon sanomalehtiä. Tietokoneet ja älypuhelimet ovat tärkeitä, Marit af Björkesten sanoo.

Marit af Björkesten on ruotsinkielisen Ylen eli Svenska Ylen johtaja. Hänen alaisuuteensa kuuluvat televisiokanava Fem sekä radiokanavat Radio Vega ja Radio X3M. Björkesten oli aikaisemmin sanomalehti Hufvudstadsbladetin päätoimittaja.

Miten ihmiset katsovat nykyisin televisiota?

– Television katselutottumukset muuttuvat. Monet ihmiset eivät enää katso televisiosta ohjelmia pelkästään niiden lähetysaikojen mukaan. Ohjelmia katsotaan silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Usein internetistä. Kanavien erot pienenevät. Se taas johtaa siihen, että ohjelmien sisällöstä tulee entistä tärkeämpää. Ylessä panostamme kotimaiseen tuotantoon ja yhteispohjoismaisiin tuotantoihin.

Esittääkö Yle myös tulevaisuudessa suuria kansainvälisiä urheilukilpailuja?

– Urheilu kuuluu ehdottomasti ohjelmistoon. Kilpailu kuitenkin kovenee koko ajan. Kansainvälisten kilpailujen lähetysoikeudet maksavat aina vain enemmän. Osa niistä on jo kohtuuttoman kalliita. Ainakin olympialaiset säilyvät Ylen ohjelmistossa myös jatkossa.

Säilyykö suosittu Strömsö-ohjelma myös tulevaisuudessa ohjelmistossa?

– Kyllä, koska se on niin suosittu ohjelma sekä suomen- että ruotsinkielisten katsojien keskuudessa. Se myös toimii monella tasolla. Osa katsojista haluaa oppia siitä, toiset tyytyvät ihmettelemään. Tänä syksynä Strömsö täyttää jo 10 vuotta.

Mitä katsot televisiosta?

– Katson televisiota melko paljon. Yritän saada käsityksen kokonaisuudesta, millaista ohjelmaa meillä on. Olen löytänyt joukosta monia hienoja ohjelmia. Olen myös uutisfriikki, eli seuraan uutisia tiiviisti. Katson paljon ajankohtais-ohjelmia. Kuuntelen paljon radiota.

Mikä on suosikkiohjelmasi?

– Brittiläinen Rimakauhua ja rakkautta on kaikkien aikojen suosikkini. Katson sitä uudelleen ja uudelleen. Myös amerikkalainen Mad Men -sarja kuuluu suuriin suosikkeihini.

Kuinka siirtyminen sanomalehtimaailmasta sähköisen viestinnän maailmaan on sujunut?

– Sanomalehdistö elää juuri nyt vaikeaa aikaa. Meillä Ylessä on mahdollisuus tehdä pitemmän aikavälin suunnitelmia, mikä on helpotus. Se johtuu tulevasta Yle-verosta. Pohjimmiltaan ero ei kuitenkaan ole kovin merkittävä. Vaikeudet ja haasteet ovat yhteisiä. Sisältö ratkaisee. Tulen aina rakastamaan sanomalehtiä ja niiden lukemista.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)