Sanastoa koronaviruksesta: Koronavirus ja koronavirustaudin leviäminen

Teksti: Ella Airaksinen ja Kaisa Kaatra
Kuva: Shutterstock
Uutinen julkaistu: 10.01.2021

Koko maailmassa leviää uusi koronavirus, joka aiheuttaa vakavan taudin joillekin ihmisille. Selkosanomat selittää yleisiä sanoja ja käsitteitä, jotka liittyvät koronavirukseen.

Virukset

Virukset ovat taudinaiheuttajia. Ne voivat aiheuttaa taudin, jos ne pääsevät ihmisen elimistöön. Virukset ovat niin pieniä, että ne voi nähdä vain mikroskoopilla. Virus tarvitsee elävän solun, jossa se voi lisääntyä. Virus tunkeutuu solun sisälle ja alkaa lisääntyä siellä.

Rokote ja vastustuskyky

Virustauteja ei voi yleensä hoitaa lääkkeillä. Moniin viruksiin on kuitenkin olemassa rokote. Rokote antaa ihmiselle vastustuskyvyn tiettyä tautia vastaan. Vastustuskyky tarkoittaa, että ihminen ei sairastu tautiin, jota vastaan hän on saanut rokotteen. Vastustuskykyä sanotaan myös immuniteetiksi. Ihminen saa vastustuskyvyn usein myös silloin, jos hän on sairastanut taudin.

Uusi koronavirus eli SARS-CoV-2-koronavirus

Uusi koronavirus löydettiin Kiinassa joulukuussa 2019, kun monia ihmisiä sairastui keuhkokuumeeseen. Uusi koronavirus sai nimen SARS-CoV-2.

Koronaviruksia on monia. Yleensä ne aiheuttavat lievän flunssan tai ripulin.?Joskus koronavirukset aiheuttavat vakavan taudin. Vaaralliset koronavirukset ovat levinneet ihmisiin eläimistä. SARS-CoV-2-virus on toinen vakava SARS-koronavirus maailmassa.

COVID19-tauti eli koronavirustauti

Uusi koronavirus aiheuttaa taudin nimeltä COVID-19. Lyhenne tulee englannin kielen sanoista corona, virus ja disease. Suomeksi sanat tarkoittavat korona, virus ja tauti. Numero 19 tarkoittaa vuotta 2019, jolloin tauti löydettiin.

Koronavirustaudin lieviä oireita ovat

  • kuume
  • lihassärky
  • yskä
  • väsymys
  • vatsan oireet.

Koronavirustaudin vakavia oireita ovat

  • hengenahdistus
  • hyvin korkea kuume
  • yleisen voinnin huononeminen.

Koronavirustaudin oireena voi olla myös maku- ja hajuaistin häiriöitä. Usein taudin oireet ovat lieviä, mutta joillakin ihmisillä tauti on vakava. Joskus tauti johtaa jopa kuolemaan.

Tehohoito

Tehohoidossa potilaan tärkeimpiä elintoimintoja pidetään yllä laitteiden avulla. Tärkeitä elintoimintoja ovat esimerkiksi hengitys ja verenkierto. Teho-osastolla lääkäri ja sairaanhoitaja tarkkailevat potilaan vointia jatkuvasti.

Jotkut koronavirustautiin sairastuneet tarvitsevat tehohoitoa. He tarvitsevat hengityskoneen eli laitteen, jonka avulla he hengittävät. Suurin osa sairastuneista ei joudu tehohoitoon.

Infektiotauti eli tartuntatauti

Infektiotauti tarkoittaa tartuntatautia. Tartuntatauti voi levitä ihmisestä toiseen, eli monet ihmiset sairastuvat tautiin. Tartuntatauteja kutsuttiin ennen myös kulkutaudeiksi.

Hengitystieinfektio

Hengitystieinfektiossa virus tai bakteeri pääsee ihmisen hengityselimiin kuten keuhkoihin. Infektio eli tartunta aiheuttaa tulehduksen elimistössä. Hengitystieinfektion oireita ovat esimerkiksi yskä, nuha, kurkkukipu ja kuume.

Uusi koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion.

Pisaratartunta

Tartuntataudit leviävät monella eri tavalla. Jotkin tartuntataudit tarttuvat muihin ihmisiin, kun sairastunut ihminen yskii tai aivastaa. Samalla ilmaan ja pinnoille lentää pieniä pisaroita. Pisaroissa on viruksia ja bakteereja, jotka aiheuttavat taudin. Tätä kutsutaan pisaratartunnaksi.

Myös koronavirus leviää pisaratartuntana. Siksi sinun täytyy yskiä nenäliinaan tai hihaan ja pestä kädet huolellisesti. Jos et voi pitää etäisyyttä muihin ihmisiin, käytä kasvomaskia viranomaisten suositusten mukaan. Näin ilmaan ja pinnoille leviää vähemmän pisaroita, joista virus voi tarttua muihin ihmisiin.

Epidemia ja pandemia

Epidemiasta puhutaan, kun tarttuva tauti leviää maan tai maanosan sisällä, esimerkiksi Suomessa tai Euroopassa.

Pandemia tarkoittaa, että tarttuva tauti on levinnyt koko maailmaan. Koronavirus on levinnyt nyt kaikkiin maanosiin: Aasiaan, Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan, Australiaan ja Afrikkaan. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronaviruksen pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020.

Lue myös muut sanaselitykset koronaviruksesta:

Juttua on muokattu 19.8.2020. Lisätty lause Jos et voi pitää etäisyyttä muihin ihmisiin, käytä kasvomaskia.

Juttua on muokattu 7.7.2021. Poistettu lause Tutkijat kehittävät rokotetta koronavirukseen. Vielä ei tiedetä, milloin koronavirusrokote on valmis. Lisätty viranomaisten suositusten mukaan.

10 kommenttia artikkeliin ”Sanastoa koronaviruksesta: Koronavirus ja koronavirustaudin leviäminen”

  1. Kasvamme hyvin, sepelvaltimovirus. Tiedämme, että koronavirus välittyy pisaroilla tai nesteillä jne. Jos se on, suomalaiset lääkärit poistavat sen, mikä on varmaa, koska Suomi on kaiken vieressä.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Baloch Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)