Salpausselkä Geopark saa tunnustusta upeasta luonnostaan

Teksti: Betty Marschan, lähteet Kati Komulainen / Salpausselkä Geopark, Metsähallitus, Luontoon.fi, Lahti.fi
Kuva: Johannes Sipponen, Kati Komulainen, Marinella Himari / Salpausselkä Geopark, Visit Lahti
Uutinen julkaistu: 17.06.2022

Salpausselkä Geopark sijaitsee Päijät-Hämeessä Etelä-Suomessa. Huhtikuussa se sai hienon tunnustuksen Unescolta, kun siitä tuli osa kansainvälistä Geopark-verkostoa.

Salpausselkä Geopark on ainutlaatuinen luonnonalue Suomessa. Alue koostuu kuudesta kunnasta Päijät-Hämeen maakunnassa. Alueen suurin kaupunki on Lahti. Salpausselät sijaitsevat Etelä-Suomessa. Ne sijaitsevat osaksi Salpausselkä Geoparkin alueella. Salpausselät ovat pitkiä ja korkeita kaaren muotoisia mäkiä. Ne muodostuivat jääkauden lopulla sorasta ja hiekasta.

Unesco antoi tunnustuksen Lahden seudun Salpausselkä Geoparkille. Salpausselät ovat korkeimpia ja kauneimpia juuri Lahden alueella. Sysmän kunta on yksi kuudesta Salpausselän Geoparkiin kuuluvasta kunnasta. Kammiovuori sijaitsee Sysmän kunnassa. Kammiovuori on 221 metriä korkea. Ylhäältä näet uskomattoman kauniin järvimaiseman aina Päijänteelle asti.

Hieno tunnustus Unescolta

Salpausselkä Geoparkin alueella on erityisen hieno osa Salpausselkiä. 13. huhtikuuta alue sai hienon tunnustuksen Unescolta. Unesco päätti, että aluetta saa kutsua Salpausselkä Unesco Global Geoparkiksi tai lyhyemmin Salpausselkä UGG:ksi.

Unesco on Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n järjestö, joka keskittyy koulutukseen, tieteeseen ja kulttuuriin. Unesco valitsee erityisen hienoja ja arvokkaita alueita maapallolla ja antaa niille tunnustuksia eli arvonimiä. Kun Unesco antaa alueelle tunnustuksen, ihmiset tietävät, että aluetta pitää suojella ja hoitaa erityisen hyvin. Ihmiset saavat myös mielellään vierailla upeilla geopark-alueilla.

Tällä hetkellä maailmassa on yhteensä 177 aluetta, joita voidaan kutsua Unesco Global Geoparkeiksi. Näitä alueita on yhteensä 46 eri maassa. Suomessa on neljä geoparkia.

Unescon tunnustus menee Lahden seudulle. Salpauselkä Geoparkiin kuuluu kuusi kuntaa. Nämä kunnat ovat Lahti, Hollola, Heinola, Asikkala, Sysmä ja Padasjoki.

Lemmenharjun luontopolku sijaitsee Vierumäellä Heinolassa. Lemmenharju on yksi Salpausselkä Geoparkin kauneimmista alueista. Polku kulkee harjuja pitkin ja pienten järvien rantoja pitkin.

Jääkaudella Suomea peitti jää

Kauan sitten koko Suomi oli paksun jään peitossa. Tätä aikaa kutsuttiin jääkaudeksi. Noin 12 000 vuotta sitten jääkausi Suomessa loppui. Kun jää suli, jäätikön sulamisvedet kasasivat monta kerrosta hiekkaa ja soraa. Hiekasta ja sorasta syntyi selänteitä, eli pitkiä ja kapeita mäkiä. Salpausselät ja harjut ovat näitä selänteitä.

Salpausselkien muodostuminen kesti monta sataa vuotta. Vähitellen näillä selänteillä eli reunamuodostumilla alkoi kasvaa ruohoa ja puita. Nyt näitä selänteitä kutsutaan Salpausseliksi.

Jääkauden jälkeen Salpausselkien alueelle muodostui myös satoja järviä. Suurin näistä järvistä on nimeltään Päijänne. Neljäosa Suomen väestöstä saa juomavetensä Päijänteestä.

Salpausselkiä on kolme. Ne sijaitsevat noin 20 kilometrin päässä toisistaan. Salpausselät ovat noin 20–70 metriä korkeita. Lyhyin niistä on 200 kilometriä pitkä. Kaksi muuta ovat 500 kilometriä pitkiä.

Salpausselät ovat Suomen tunnetuinta maantieteellistä luonnonperintöä. Se tarkoittaa, että Salpausselkäalueella voi oppia paljon maapallon historiasta ja luonnosta.

Kelvenne on pitkä ja kapea saari Päijänne-järvessä. Kelventeellä on kauniita hiekkarantoja ja kirkasta vettä. Kelventeellä on syviä ja pyöreitä kuoppia eli suppia. Suppia on saarella ja veden alla saaren ympärillä. Supissa voi olla vettä. Ne voivat muodostaa pieniä järviä. Supat syntyivät jääkauden lopulla.

Salpausselkä Geoparkissa voi vaeltaa ja uida

Salpausselät ovat hienoja alueita ulkoiluun. Salpausselkä Geoparkin alueella on satoja järviä ja saaria. Moni tulee alueelle, koska siellä voi vaeltaa, pyöräillä, kalastaa ja uida. Suosituimpia alueita ovat Kelvenne-saari, Vääksyn kanava, Pulkkilanharjun luontopolut ja Lahden Urheilukeskus.

Kesäisin alueella järjestetään opastettuja retkiä. Salpauselkä Geoparkin alueella sijaitsee myös tunnettu Vierumäen urheilukeskus.

Vääksyn kanava on 1300 metriä pitkä. Kanavassa on sulku. Vedenpintojen korkeusero on kolme metriä. Kanava rakennettiin vuosina 1868–1871. Vääksyn kanava on Suomen vilkkain sulkukanava. Kanava on vesireitti, jota pitkin veneet kulkevat. Sulkua käytetään nostamaan ja laskemaan veneitä, kun vesi on kahdella eri korkeudella. Kanavan kautta veneet voivat myös siirtyä järvestä toiseen.

Millainen alue voi saada Unescon Geopark-tunnustuksen?

Geopark on rajattu alue, jossa on erityisen hieno ja kiinnostava luonto. Alueella on myös kiinnostavia historiallisia paikkoja.

Geoparkit ovat osa Unescon toimintaa. Jos jokin alue haluaa päästä mukaan Geopark-verkostoon, siellä täytyy olla ainutlaatuinen ympäristö ja upea luonto. Alueella pitää myös olla tekemistä turisteille ja vierailijoille. Aluetta täytyy hoitaa niin, että luonto ei vahingoitu.

Unescon Geopark-alueet kertovat maapallon synnystä ja historiasta. Kaikki geoparkit ovat ainutlaatuisia. Unescon Geoparkien tarkoitus on suojella ainutlaatuisia luonnonalueita ja kertoa niistä ihmisille. Turistit saavat mielellään vierailla geoparkeissa.

Pirunkirkko on kalliojyrkänne Paistjärvellä Heinolassa. Se on jännittävä retkikohde. Jyrkänne muodostui jääkauden aikana. Alueella on nuotiopaikkoja ja kirkkaita järviä sekä hiekkarantoja.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)