Pitkät, tuuheat hiukset nopeasti

Teksti: Henrika Juslin
Kuva: Henrika Juslin
Uutinen julkaistu: 20.11.2012

Hiustenpidennyksen teko kestää kampaamossa pari tuntia. Pidennys on edelleen melko kallis toimenpide.

Hiustenpidennykset ovat olleet muodikkaat jo usean vuoden ajan. Yhä useampi hankkii pidennyksen, koska ei jaksa kasvattaa hiuksiaan pitkää aikaa. Hiustenpidennys ei ole vaikea toimenpide. Vain pari tuntia, ja sinulla on pitkät, paksut ja kauniit hiukset! Johanna Dahlqvist on helsinkiläisen Napsin kampaaja. Hänen mukaansa hiustenpidennykset ovat hyvin yleisä, niitä tehdään päivittäin.

Pidennyksiä on erilaisia. On olemassa aitoja hiuksia sekä synteettisiä eli tekokuitua olevia pidennyksiä. Aidot hiukset ovat olleet jonkun ihmisen päässä, joka on kasvattanut ne. Hiuksia tuodaan esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta, Kiinasta ja Intiasta.

Pidennyksen tekotavat vaihtelevat. Yleisin on teippipidennys, jossa lisähiukset kiinnitetään ihmisen omiin hiuksiin. Pidennykset voidaan myös polttaa kiinni omiin hiuksiin.

– Suosittelemme teippikiinnitystä. Se on nopea menetelmä verrattuna esimerkiksi sinettikiinnittämiseen. Se on hellävarainen, yksinkertainen tapa hankkia pidennys tai tuuhennus omiin hiuksiin. Ja se ei vaurioita hiuksia, Dahlqvist sanoo.

Teippikiinnistyksessä hiusjuuren lähelle kiinnitetään leveä pidennyskaistale. Omat hiukset jäävät pidennysten väliin.

Hiustenpidennyksen teko kestää kampaamossa pari tuntia. Pidennys on edelleen melko kallis toimenpide. Se maksaa 200–400 euroa. Hinta riippuu siitä, kuinka tuuheat, pitkät ja millaiset hiukset haluat.

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste