Pipari-mutakakku

Teksti: Finlands svenska Marthaförbund
Kuva: Finlands svenska Marthaförbund
Uutinen julkaistu: 16.12.2021

Pipari-mutakakku maistuu joulun pyhinä. Kakku sopii esimerkiksi jälkiruuaksi kahvipöytään.

Tee näin:

• Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja anna sen jäähtyä.• Sekoita munat ja sokeri kulhossa, mutta älä vispaa vaan sekoita kevyesti.
• Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauho, kaakaojauhe ja kaikki mausteet. Kaada sitten jauhoseos munaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
• Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu voi.
• Voitele irtopohjainen vuoka ja levitä vuoan pohjalle ja reunoille korppujauhoja.
• Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla 20 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä keskeltä hieman löysäksi.
• Ota kakku pois uunista. Anna kakun jäähtyä ja laita se sitten vielä hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.
• Tarjoile kakun kanssa vispattua kermaa tai vaniljakastiketta ja marjoja. Voit tarjota kakkua esimerkiksi jäisten puolukoiden kanssa.

Tarvitset:
150 grammaa voita
3 munaa
3 desilitraa sokeria
1 teelusikallinen vaniljasokeria
5 ruokalusikallista kaakaojauhetta
2 desilitraa vehnäjauhoja
2 teelusikallista kanelia
½ teelusikallista pomeranssinkuorta
½ teelusikallista inkivääriä
½ teelusikallista kardemummaa
½ teelusikallista mausteneilikkaa voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)