Yhteiset kävelylenkit virkistävät ja tuovat iloa Maria on yli 80 vuotta vanha. Hän ei uskalla enää lähteä kauas kotipihasta ilman kaveria.
– Naapurini hakee minut pari kertaa viikossa kävelylle, Maria sanoo.
– Kävelylenkit ylläpitävät kuntoa ja virkistävät mieltä. Muuten olisin varmasti huonommassa kunnossa. Naapurin koira on meillä aina mukana. Myös koiran näkeminen saa minut iloiseksi, Maria kertoo.
Ystävältä saatu lahja muistuttaa hänestä joka päivä
45-vuotias Elisa kertoo ystävästään näin:
– Ystäväni oli maahanmuuttaja ja kotoisin Irakista. Hän joutui perheensä kanssa pakenemaan sotaa ja väkivaltaa.
– Myös Suomessa ystäväni pelkäsi väkivaltaa vielä monta vuotta. Hän saattoi yhtäkkiä yrittää piiloutua esimerkiksi kirpputorilla tai kaupassa. Hän pelkäsi yhä, mutta nyt ilman syytä. Yritin rauhoittaa häntä tällaisissa tilanteissa.
– Autoin häntä myös sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet meille tavalliset asiat olivat hänelle vaikeita uuden kielen ja uusien tapojen vuoksi, Elisa kertoo.
– Ystäväni antoi minulle kiitokseksi enkelipatsaan. En silloin aavistanut, kuinka paljon enkelipatsas merkitsee minulle myöhemmin. Ystäväni menehtyi syöpään kolme vuotta sitten. Kun ravistan enkelipatsasta, sen lumihiutaleet leijuvat. Silloin muistan, kuinka ystäväni tykkäsi lumesta. Ajattelen, että hän on nyt itse enkeli pilven reunalla.
Myös lapset osaavat arvostaa ystävien tekoja
Ystävät ovat lapsille erityisen tärkeitä. He muistavat varmasti vielä aikuisena, kuinka ystävät ovat heitä auttaneet.
Kahdeksanvuotias Lila kertoo näin: – Minun luokkakaverini on opettanut uima-asioita uimakoulun väliajalla. Ja hän antaa minulle karkkipäivänä ne karkit, joista ei itse tykkää. Minä sen sijaan tykkään niistä.
Kahdeksanvuotias Vili muistelee: – Kun olin mummolassa, minulta nyrjähti nilkka. Serkku toi minulle pehmolelun ja käski muita tuomaan tyynyjä ja peittoja.
Kuusi vuotta vanha Aada kertoo, että ystävä opetti hänelle, miten hiuksiin tehdään letti. Sitä taitoa Aada tarvitsee koko elämän ajan.
Viisivuotias Niki oli iloinen, kun hänen ystävänsä antoi kaksi miekkaa leikkiin. Siitä tuli hyvä mieli.
Teot tekevät onnelliseksi myös tekijänsä
Ystävyys on tasa-arvoinen suhde ja ystävyys on vapaaehtoista.
Ystävällinen teko palkitsee myös sen tekijän. Siitä muistuttaa 55-vuotias Anne:
– Minun sydäntäni lähellä on auttaa niitä, jotka tarvitsevat oikeasti apua. Vein jouluaattona ystävälleni jouluruokia. Laitoin mukaan myös muita ruokatarvikkeita ja lihaa pakastettavaksi tammikuuta varten. Tiesin, että heillä ei ole varaa ruokaan.
Annen kertomus tuo mieleen ranskalaisen kirjailijan Jules Renardin sanat:
– Ystävä on se, joka aavistaa, milloin häntä tarvitaan.