Perinne vahvistuu uudistumalla

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Patrik Lindström
Uutinen julkaistu: 09.04.2013

Perinteitä saa ja pitää kunnioittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niitä ei voisi uudistaa. Näin ajattelee vaatesuunnittelija
Marianne Valola.

Marianne Valola muokkaa perinteisistä kankaista uudenlaisia käyttövaatteita. Hän toivoo, että kaikki suomalaiset saisivat nauttia perinteisistä, laadukkaista kankaista. Kiinnostus perinteitä kohtaan on kasvanut, varsinkin nuorten parissa.

– Perinteet ovat monille tärkeitä, mutta hiukan uudella tavalla. Nykyään ihmiset ajattelevat myös ekologisuutta ja ympäristönsuojelua ja vaativat hyvälaatuisia vaatteita, Marianne Valola sanoo.

Perinneasiantuntijoiden mielestä kansallispuvut ovat kokonaisuuksia, joita ei saisi muuttaa. Niitä pitäisi käyttää ainoastaan juhlatilaisuuksissa. Valolan mielestä perinteiset kansallispuvut ovat epäkäytännöllisiä nykypäivänä. Hänestä kansallispukuja pitäisi käyttää useammin ja rohkeammin.

Nykyisin kuitenkin kovin harvat ihmiset omistavat kansallispuvun. Vielä harvempi käyttää kansallispukuaan useammin kuin pari kertaa elämässään. Se on sääli. Asut ovat niin kauniita ja laadukkaita.

– Ymmärrän toki, että kansallispuku on hieno ja perinteinen asukokonaisuus, Valola sanoo.

Valola otti yhteyttä Helmi Vuorelma -yhtiöön. Hän kysyi, olisivatko he kiinnostuneita hameesta, joka on tehty perinteisestä kankaasta, mutta leikattu aivan uudella tavalla.

– Kansallispukujen perinteiset hameet eivät ole kovin käytännöllisiä nykypäivänä. Ne ovat pitkiä, eivätkä sovi esimerkiksi pyöräilyyn. Halusin luoda uudentyyppisen perinteisen hameen, joka on laadukas ja perinteitä kunnioittava.

Syntyi polvimittainen hame, joka sopii käytettäväksi vaikka farkkutakin kanssa. Se on myös edullisempi kuin perinteinen kansallispuvun hame. Perinne elää vain uudistamalla, se saa muokkaamisesta uutta voimaa, Valola toteaa.

– Pelkään, että kansallispuvuista tulee katoavaa kansanperinnettä, jos niitä ei saa uudistaa.

Valola on saanut myönteistä palautetta työstään. Hän kysyi lahtelaisilta, mitkä asiat ovat heille tärkeitä. Asukkaat vastasivat: Vesijärvi, Salpausselkä ja hiihto, Pelicans, radiomasto, rautatie ja karjalaiset perinteet. Vastaukset innoittivat hänet suunnittelemaan kankaan, jossa on sinistä, vihreää ja valkoista. Sen nimi on Lahen raita. Lahti on ollut tähän saakka vailla omaa kansallispukuaan.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)