Pääsiäisruohoa syötäväksi

Teksti: Markku Juusola, lähteet martat.fi, kotipuutarha.fi, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.03.2022

Pääsiäisruohon voi kasvattaa myös kauran, vehnän tai herneen siemenistä.

Pääsiäisruoho kuuluu pääsiäisen perinteisiin. Pääsiäisruohoa kasvatetaan, koska ruohon kasvu kuvaa kevään heräämistä ja uuden elämän syntymistä. Siksi se sopii hyvin pääsiäiseen.

Rairuoho on perinteinen pääsiäisruoho, mutta pääsiäisruohon voi kasvattaa muidenkin kasvien siemenistä. Vehnän, kauran ja ohran siemenet itävät nopeasti, jo muutamassa päivässä. Niistä saa kauniin pääsiäisruohon. Tosin ne kuihtuvat nopeasti.

Syötävää pääsiäisruohoa herneistä tai krasseista

Pääsiäisruohon voi kasvattaa myös kasveista, joita voi syödä. Sellaisia ovat esimerkiksi herneet. Ruokakaupasta saa kuivattuja herneitä. Ne itävät nopeasti. Noin viikon kuluttua kasvaa herneenversoja, joita voi syödä. Syötävän pääsiäisruohon saa nopeasti myös vihanneskrassin, vesikrassin tai rucolan siemenistä.

Pääsiäisruoho kasvaa matalalla lautasella, jolla on multaa tai märkää talouspaperia tai wc-paperia. Siemeniä saa puutarhakaupoista tai kaupan puutarhaosastolta.

Juttua on muokattu 24.3.2022. Kuvatekstiin on korjattu pääsiäisen pyhien alkaminen vuonna 2022.

Juttu on julkaistu Selkosanomissa maaliskuussa vuonna 2019.

 

3 kommenttia artikkeliin ”Pääsiäisruohoa syötäväksi”

  1. Olen käyttänyt pääsiäisruohona käytettävää ohran orasta vihersmootiessa muiden vihreiden kasvien, kuten avokadon, salaatin, pinaatin, parsan jne. seassa. Ei tarvitse heittää hukkaan terveellistä ravintoa!

    Vastaa
  2. Suomalaiset tekevät minulle outoja ruokia, mutta kun maistan, ne ovat herkullisia ja terveelisiä.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste