Miten saan rahat riittämään?

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Elena Chebannaia
Uutinen julkaistu: 28.04.2023

Jokaisen kannattaa selvittää, mihin rahaa kuluu. Tällöin löytyy yleensä myös hyviä säästökohteita. Selvitä ajoissa, jos et pysty maksamaan laskujasi. Myös suuriin talousvaikeuksiin löytyy apua.

Pienistä menoista on helppo säästää. Niistä tulee helposti iso summa. Mieti, mikä on juuri sinulle tärkeää.

Tarkkaile, mihin rahasi kuluvat

Talous- ja velkaneuvoja Mia Markula Varsinais-Suomen oikeusaputoimistosta muistuttaa, että rahan pitää riittää välttämättömiin asioihin. Näitä ovat esimerkiksi vuokra, ruoka ja lääkkeet.

Usein rahaa menee huomaamatta sellaisiin asioihin, jotka eivät ole pakollisia. Summat saattavat tuntua pieniltä, mutta kuukaudessa niistä tulee jo paljon.

Asioita, joista on mahdollista luopua, voivat olla esimerkiksi videoiden tai musiikin suoratoistopalvelut. Kannattaa myös miettiä, onko aina tarpeen ostaa vaikka take away -kahvia. Kun tutkit pankkitilin tapahtumia, näet, mihin kaikkeen rahaa on mennyt. Tärkeätä on, että suunnittelet, mihin rahaa käytät.

Kelasta voi hakea tukea esimerkiksi välttämättömiin menoihin ja asumiseen. Kaikki tiedot ja hakulomakkeet löytyvät Kelan verkkosivuilta.

Saatko itsellesi kuuluvat tuet?

Kannattaa myös selvittää, saatko kaikki ne tuet, jotka sinulle lain mukaan kuuluvat. Suomessa Kela on se valtion laitos, joka huolehtii ihmisten sosiaaliturvasta.

Henkilö tai perhe voi saada Kelalta perustoimeentulotukea eli rahaa välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Kelalta voi saada myös rahaa asumismenoihin eli asumistukea. Myös esimerkiksi pakolaisille, vammaisille ihmisille ja pitkäaikaissairaille on erillisiä tukia.

Lisäksi seurakunnat ja monet hyväntekeväisyysjärjestöt auttavat ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia. Monilla paikkakunnilla on esimerkiksi leipäjonoja eli paikkoja, joista voi hakea ruokaa.

Yritä säästää pienikin summa esimerkiksi säästötilille joka kuukausi.

Laita rahaa talteen säästötilille

Jos vain on mahdollista, laita rahaa talteen erilliselle säästötilille. Näin sitä ei tule käytettyä helposti. Rahaa kannattaa laittaa talteen edes pieni summa joka kuukausi. Säästöt kasvavat tällä tavalla pikku hiljaa.

Kun rahaa on tallessa säästötilillä, voit käyttää sitä hätätilanteessa välttämättömiin tai yllättäviin menoihin.

Jos sinulla on omia säästöjä, sinun ei tarvitse ottaa lainaa yllättäviin menoihin. Laina tulee kalliiksi, sillä joudut maksamaan siitä esimerkiksi korkoa.

Voit säästää myös rahastoihin. Rahastot sijoittavat rahat erilaisiin osakkeisiin ja arvopapereihin.

Säästää voi myös rahastoihin

Rahastossa säästöille voi saada paremman tuoton kuin pankkitilillä. Rahastoon kannattaa säästää rahaa silloin, jos säästöjä ei tarvitse käyttää välttämättömiin menoihin. Rahastoissa säästetyn summan arvo vaihtelee, eikä rahaa kannata nostaa sieltä milloin tahansa.

Rahastot voivat koostua esimerkiksi yritysten osakkeista tai vaikka osakkeista ja muista arvopapereista. Joku rahasto voi sijoittaa vaikkapa tietyn maan yrityksiin ja toinen esimerkiksi tietotekniikka-alan yrityksiin.

Monissa pankeissa voi säästää rahastoon esimerkiksi vain kymmenen euroa kuukaudessa.

Kun rahastossa olevien osakkeiden arvo nousee, myös rahasto-osuuden arvo nousee. Mutta jos osakkeiden arvo laskee, myös rahasto-osuuden arvo laskee.

Sijoittamisessa on siis aina riskejä, sillä rahaa voi myös menettää. Korkean riskin rahastoissa otetaan enemmän riskejä kuin matalan riskin rahastoissa. Korkean riskin rahastoista voi kuitenkin saada paremman tuoton kuin matalan riskin rahastoista.

Rahastosijoittamisessa on kuitenkin yleensä vähemmän riskejä kuin siinä, että ostaisi itse jonkun yksittäisen yrityksen osakkeita. Vaikka rahaston joidenkin osakkeiden arvo laskee, niin toisten arvo pysyy samana tai nousee.

Ole yhteydessä laskun lähettäjään, jos et voi maksaa laskua ajoissa.

Laskuille voi saada lisää maksuaikaa

Laskuille voi saada lisää maksuaikaa, jos sovit asiasta laskun lähettäjän kanssa. Kannattaa selvittää asiat ajoissa, vaikka se on epämiellyttävää. Lopulta laskut on kuitenkin maksettava.

Esimerkiksi jos rahat eivät riitä vuokraan, ole ajoissa yhteydessä vuokranantajaan. Jos esimerkiksi vuokrat jäävät maksamatta, joudut lähtemään asunnosta.

Jos laskusi jäävät maksamatta, voit myös menettää luottotietosi. Tämä tarkoittaa sitä, että et saa enää lainaa. Myös asunnon vuokraaminen voi olla vaikeaa.

Jos rahat eivät riitä, pikavippi on huono ratkaisu. Pikavipeissä eli pikalainoissa on todella korkeat korot. Silloin velkasi voi kasvaa yllättävän suureksi. Jos pikavipin maksaa toisella pikavipillä, ongelmat pahenevat entisestään.

Talous- ja velkaneuvonta auttaa, jos sinulla on rahavaikeuksia. Neuvonta ei maksa mitään.

Apua talous- ja velkaneuvonnasta

Ota yhteys paikkakuntasi talous- ja velkaneuvojaan, jos et pysty hoitamaan raha-asioitasi.

– Usein meiltä pyydetään apua liian myöhään. Mitä nopeammin ongelmiin pääsee puuttumaan, sen parempi, velkaneuvoja Mia Markula kertoo.

Pahoissa talousongelmissa voi olla mahdollista päästä myös velkajärjestelyyn. Tällöin päätetään uudelleen se, kuinka paljon kuukaudessa pystyt maksamaan velkaa takaisin.

Velkajärjestelyyn pääseminen edellyttää kuitenkin sitä, että olet jo saanut tilanteesi jollakin tavalla tasapainoon. Et voi päästä velkajärjestelyyn, jos otat vaikkapa peliriippuvuuden takia koko ajan lisää velkaa.

Talous- ja velkaneuvonnan palvelut ovat ilmaisia. Niitä on tarjolla monilla eri paikkakunnilla.

Jos tarvitset apua, voit olla yhteydessä myös Takuusäätiöön. Järjestö auttaa tavallisia ihmisiä talous- ja velkaongelmissa. Takuusäätiön ilmainen neuvontapuhelin eli Velkalinja: 0800 98009 Kysy rahasta -chat: www.takuusaatio.fi.

Näistä voit säästää

• Säästä asioista, jotka eivät ole välttämättömiä. Tällaisia voivat olla tupakka, alkoholi, videoiden ja musiikin suoratoistopalvelut, kuntosalin jäsenyys, kahviloissa käynti tai ulkona syöminen.

• Älä tee ostoksia, joita et ole suunnitellut etukäteen.

• Muista myös, että vaatteita, leluja ja harrastusvälineitä voi ostaa käytettynä. Tämä on edullista ja ympäristöystävällistä.

• Mieti myös ruokaostoksesi etukäteen. Kirjoita kauppalistalle, mitä tarvitset. Hyödynnä tarjoukset, mutta älä osta silloinkaan mitään turhaa tai esimerkiksi liian isoja pakkauksia. Katso, että ruokaa ei mene hukkaan.

• Harkitse, tarvitsetko omaa autoa. Rahaa menee paljon esimerkiksi auton vakuutuksiin ja korjauksiin.

5 kommenttia artikkeliin ”Miten saan rahat riittämään?”

  1. Kiitos hyvistä säästövinkeistä!

    Aloitan lomalla ulkokuntosalilla käymisen. Maauimalasta en kuitenkaan halua tinkiä. Pyöräilen paljon, että säästän bensakuluissa.

    Säästäväistä kesää!

    Terveisin Kirsi
    🙂

    Vastaa
  2. Hei!
    Muista:
    – älä tuhlaa
    – älä osta, jos et tarvitse
    – älä osta turhaa ruokaa
    – käytä esim. polkupyörää
    – käytä ulkokuntosalia

    Kiitos hyvästä tekstistä!

    Opin uusia sanoja: pikavippi, korko, osake

    Terveisin Mohamad

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)