Marimekko tunnetaan maailmalla

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.02.2020

Marimekon design eli muotoilu tunnetaan ympäri maailmaa. Marimekon perustaja Armi Ratia halusi tuoda kuvioilla ja väreillä iloa maailmaan.

Marimekko on suomalainen design- eli suunnittelualan yritys. Marimekko valmistaa vaatteita, tekstiilejä, laukkuja ja astioita. Marimekon kuosit eli muodot tunnetaan ympäri maailman. Marimekko on yksi tunnetuimmista suomalaisyrityksistä.

Armi Ratia perusti Marimekon ja johti yritystä kuolemaansa eli vuoteen 1979 saakka. Myös Marimekon ensimmäinen huippumenestyksen aika ajoittui Ratian vuosiin 1950-luvulta 1970-luvun loppuun.

Marimekko oli suurissa vaikeuksissa 1980-luvulla. 1990-luvun alussa Kirsti Paakkanen osti yhtiön, jolloin alkoi toinen menestyksen aika. Paakkanen pelasti yhtiön konkurssilta.

Marimekko panostaa Aasiaan

Marimekon tuotteita myydään yli 40 maassa. Yhtiöllä on 150 myymälää ympäri maailman. Erityisen tunnettu Marimekko on Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Marimekon suurin markkana-alue maailmassa on nykyisin Aasia. Japanilaiset ovat rakastaneet Marimekkoa jo pitkään.

Nykyisin yhtiö panostaa erityisesti Kiinaan. Marimekon nykyinen pääsuunnittelija Satu Maaranen muistaa Marimekon jo lapsuudesta.

– Marimekko merkitsee minulle muistoja, jotka liittyvät lapsuuteen ja kesämökkiin. Marimekko merkitsee vapautta ja seikkailua.

Tunnetuimpia ja rakastetuimpia Marimekon tuotteita ovat Jokapoika-paita, Tasaraita, Unikko, Pallo ja olkalaukku. Vuokko Nurmesniemi suunnitteli Jokapoika-paidan. Armi Ratian poika Ristomatti Ratia suunnitteli kankaisen olkalaukun. Uudemmista tuotteista Normi-laukut ovat saaneet suuren suosion.

Lähteet STT, Yle, MTV3, Marimekko

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)