Legot ovat myös aikuisten harrastus

Teksti: Anna Vasala
Kuva: Anna Vasala
Uutinen julkaistu: 12.01.2022

Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa on esillä pienoisnäyttely, jonka aiheena ovat legot. Monet ihmiset ajattelevat, että legot ovat vain lasten harrastus.

Näyttely osoittaa, että myös aikuiset voivat rakentaa legoilla. Heille legoharrastus on taidetta.

Palikkatakomo on Suomen legoharrastajien oma yhteisö.

Legopalikat ovat tanskalainen keksintö, joka on jo yli 70 vuotta vanha. Suomen markkinoille legot tulivat virallisesti 1950- ja 1960-luvuilla. Legoharrastajien jotkut lego-osat voivat olla peräisin jopa heidän vanhempiensa lapsuudesta.

Suomessa harrastajia kokoaa yhteen Palikkatakomo ry, Suomen legoharrastajien yhdistys, Se järjestää näyttelyitä, kilpailuita ja muuta toimintaa verkossa. Oulussa on lisäksi oma Facebook-ryhmä.

Palikkatakomon internet-yhteisöön voi liittyä, vaikka ei kuulu Palikkatakomo-yhdistykseen. Palikkatakomon rakentajat suunnittelevat itse omat teoksensa. Niihin ei ole valmiita ohjeita. Mallit ja niihin käytetyt legot ovat rakentajien omia.

 Museon näyttelyssä esitellään oululaisten rakentajien parhaita teoksia.

Pienoisnäyttely on toteutettu oululaisten legoharrastajien ja Suomen legoharrastajien yhdistyksen, Palikkatakomo ry:n yhteistyönä. Näyttelyn pääteoksena on Oulun keskustan pienoismalli, jonka on rakentanut Tuomas Kukkamaa. Hän leikki legoilla jo lapsena, mutta innostui harrastuksesta enemmän teini-iässä.

– Löysin internetistä legoharrastajayhteisön ja huomasin, että myös moni aikuinen rakentaa palikoilla. Siitä harrastus on sitten kasvanut, Kukkamaa kertoo.

– Olen mukana yhteisössä ja luen aiheeseen liittyviä uutisia. Lisäksi pyöritän yhdistystä. Koitan myös välillä löytää rakentamiselle.

Idea Oulun keskustan pienoismalliin lähti ympäristön katselemisesta.

 Tuomas Kukkamaa oli aluksi miettinyt pientä Oulu-aiheista legoteosta. Jossain vaiheessa hän alkoi kuitenkin miettiä isomman kokonaisuuden rakentamista.

– Se on ainutlaatuinen kuvakulma paikallisille ihmisille. Lisäksi Ouluun oli tulossa legotapahtuma: Mikä olisi parempi mainoskeino tapahtumalle, kuin teos jostain paikallisesta asiasta, Kukkamaa oli pohtinut.

Oululaiset tunnistavat kuvasta kävelykatu Rotuaarin aukion.

Pienoismallin tekeminen oli pitkä prosessi.

 Tuomas Kukkamaa suunnitteli ensin kartan mukaan tiet ja talojen sijainnit. Sitten hän rajasi kartan sopiviksi kortteleiksi ja keskittyi yhden korttelin suunnitteluun kerrallaan. Tämän jälkeen hän keräsi korttelista lisätietoja esimerkiksi erilaisten internetin hakupalveluiden kautta.

– Kävin usein myös kuvaamassa talojen ulkopintoja mahdollisuuksieni mukaan. Kun kortteli oli suunniteltu tarpeeksi pitkälle, rakensin sen palikoista. Prosessi eteni kirjastosta ja teatterista lähtien Valkean ostoskeskukseen päin. En suunnitellut ja rakentanut koko ajan vaan prosessi eteni pikkuhiljaa ja teos oli välillä keskeneräisenä näytillä ennen kuin koko teos valmistui, Kukkamaa kuvaa pienoismallin valmistamista.

Kukkamaa rakensi teoksen kotonaan kortteli kerrallaan.

Jokainen kortteli vietiin omassa kuljetuslaatikossaan museoon ja liitettiin siellä lopulliseen pienoismalliin.

– Oli kiva saada pari vuotta työn alla ollut teos valmiiksi, Kukkamaa kertoo.

– Toki teokset ovat valmiita vasta sitten, kun taiteilija niin katsoo. Tässäkin teoksessa olisi monia kohtia, joita haluttaisi vielä parannella, hän paljastaa.

Hauskimmat muistot Kukkamaalla on hetkistä, jolloin yleisö on oivaltanut, mistä teoksesta on kyse. Oulun keskusta näin ilmasta käsin on ollut uusi näky. Yleensä Toripolliisi-patsas on paljastanut ihmisille, mitä teos esittää. Sitten pikkuhiljaa yleisö on tunnistanut kaikki teoksen rakennukset.

Vaaleanpunainen Puistolan talo sijaitsee Otto Karhin puiston laidalla.

Legot ovat monipuolinen harrastus.

– Legot tuovat useimmille mieleen settien keräilyn. Palikat voivat kuitenkin innostaa myös luomaan uutta. Rakentajien yhteisöllisyys on tärkeä asia, koska harrastajien välillä keskustellaan eri rakennustekniikoista ja inspiraatioista, Kukkamaa kertoo.

– On kiva saada kommenttia omasta teoksesta, jotta näkee teoksen uudessa valossa ja voi palautteen mukaan kehittyä rakentajana. Minulle yhteisö on se tärkeä osa harrastusta, jonka kautta monesti saan ideat lentämään, Kukkamaa iloitsee.

Palikka palikalta -pienoisnäyttely Pohjois-Pohjanmaan museossa on esillä 9.1.2022 saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Oulun legoharrastajien Facebook-ryhmään pääset tästä linkistä:

https://www.facebook.com/groups/oulunlegoharrastajat/

Tietoa Palikkatakomo-yhdistyksestä löydät täältä:

palikkatakomo.org/

Kuvassa näkyvät saareen rakennetut Oulun kulttuurilaitokset eli Oulun kaupunginteatteri ja kaupunginkirjasto.

Yksi kommentti artikkeliin ”Legot ovat myös aikuisten harrastus”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)