Lääkärin työ on tärkeää

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Maria Österlund
Uutinen julkaistu: 11.05.2016

Niko Wickholm viihtyy työssään lääkärinä Myllypuron terveyskeskuksessa.

Niko Wickholm työskentelee yleislääkärinä Myllypurossa helsingissä. Hänen mielestään työ on monipuolista ja palkitsevaa.

Wickholm kertoo, että hän alkoi pohtia lääkärin ammattia lukiossa. Hänen tiensä lääkäriksi ei kuitenkaan ollut aivan suora. Wickholm opiskeli ensin kemiaa.

– Ehdin opiskella kemiaa yliopistossa useita vuosia. Kun pääsin lääketieteelliseen, ajattelin, että tämä mahdollisuus minun täytyy käyttää. Ehdin kuitenkin valmistua ensin kemistiksi.

Wickholm pääsi opiskelijaksi lääketieteellisen tiedekuntaan vuonna 2009. Hän on melkein valmis lääkäri. Hän on ehtinyt työskennellä lääkärinä jo pari vuotta.

– Lääketieteen opiskelija voi tehdä lääkärin töitä, kun on suorittanut viisi vuotta opintojaan.

Wickholmin mukaan lääkärillä riittää töitä. Joka viikko tulee tietoja vapaista lääkärin viroista eri kunnissa ympäri Suomea.

Kutsumusammatti

– Lääkärin työ on mukavaa, koska se on niin vaihtelevaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Olen luonteeltani sosiaalinen ja tykkään tavata potilaita ja jutella heidän kanssaan. Lääkärin ammatti on tärkeä, koska lääkäri auttaa ihmisiä.

Mikä lääkärin ammatissa on vaikeinta?

– Vaikein asia ovat potilaat, joita ei saa parannettua. Joskus on vaikeaa myös vanhempien ihmisten kansa. Heillä voi olla monenlaisia vaivoja, joita ei voi enää parantaa. Silloin on tärkeää, että lääkäri tekee parhaansa ja auttaa niin, että vaiva ei ainakaan pahene.

Wickholmin mielestä lääkärin ammatti on kutsumustyö. Lääkärin tulee olla innostunut ja valmis opiskelemaan paljon.

– Tämä työ vaatii paljon opiskelua ja lukemista. Lääkärin tulee olla empaattinen ja sosiaalinen. Lääkärin pitää pystyä ajattelemaan selkeästi ja tekemään nopeita päätöksiä. Aina ei ole varmaa, paraneeko potilas ensimmäisellä hoitokerralla. Joskus täytyy tehdä uusi tutkimus ja analyysi.

Minkälainen on tavallinen työpäiväsi?

– Työskentelen tavallisesti kello 8–15.30. Tapaan työpäivän aikana noin kaksitoista potilasta. Teen muistiinpanot siitä, mitä olen keskustellut heidän kanssaan. Vastaan sairaanhoitajien kysymyksiin ja puhun puhelimessa potilaiden kanssa. Kirjoitan reseptejä ja uusin reseptejä.

Koulutus ja palkka

Lääkäriksi opiskellaan yliopistossa. Perusopinnot kestävät kuusi vuotta. Useimmat lääkärit työskentelevät lääkärinä samalla, kun erikoistuvat.

Terveyskeskuslääkäri tienaa kuukaudessa 6 000–7 000 euroa. Osa kunnista tarjoaa yleislääkäreille parempaa palkkaa, koska valmistuneita lääkäreitä on vaikea houkutella töihin syrjäseuduille.

Yksityisellä lääkäriasemalla tai sairaalassa työskentelevä erikoislääkäri tienaa vielä paljon paremmin kuin terveyskeskuslääkäri. Monet lääkärit tekevät tavallista työtä arkipäivisin kello 8–16. Osa lääkäreistä myös päivystää.

Sarja päättyy.

2 kommenttia artikkeliin ”Lääkärin työ on tärkeää”

  1. https://www.laakisvalmennus.fi/laaketieteellisen-paasykoe/laaketieteellisten-koulutusohjelmien-sisaanpasyprosentteja-pisterajoja/

    Kyseisestä linkistä löytyy lääketieteellisten koulutusohjelmien sisäänpääsyprosentit ja pisterajat. Luvut ovat huimia. Vuosittain lääkikseen pyrkii tuhansia ihmisiä, mutta vain murto-osa pääsee aloittamaan opiskelut.

    Ja tämä on vasta alkua. Kun opiskelupaikka on lunastettu, alkaa se todellinen opiskelu. 5 vuotta vaativaa opiskelua erottaa jyvät akanoista.

    Pakko nostaa siis hattua kaikille lääkäriksi valmistuneille ja opiskelupaikan lääkiksestä lunastaneille!

    Vastaa
  2. Huonoin lääkäri kenellä ikinä olen käynyt! Pohdin ja kamppailin sairauteni kanssa useita vuosia, ennenkuin uskaltauduin lääkärin puheille. Ennen olin työelämässä ja sain onneksi käydä työterveyslääkärillä yksityisellä puolella. Tämä herra 6000e/kk käteen määräsi vain reseptin ”kipuihin”, vaikka olisin toivonut niiden syyn selvitettävän. Syy löytyi myöhemmin, mutta liian myöhään. Jos vain olisin saanut vakavasti otettavaa kohtelua ja pyytämäni lähetteen ultraan, en olisi nyt tässä missä nyt, astetta pahemmassa vaiheessa. Rahan perässä suurin osa opiskelee lääkäriksi, ei aidosta auttamisenhalusta.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)