Kaunista ja kestävää jokaiseen kotiin

Teksti: Betty Marschan
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.09.2020

Iittala on yritys, joka valmistaa designesineitä, posliiniastioita, laseja ja keittiövälineitä. Iittalan kauniit esineet tunnetaan joka puolella maailmaa.

Iittalan lasitehdas perustettiin melkein 140 vuotta sitten pieneen kylään lähelle Hämeenlinnaa. Kylän nimi oli Iittala, jonka mukaan myös lasitehdas sai nimensä.

Alussa Iittala valmisti vain lasiesineitä. Se valmisti lasipurkkeja ja pulloja, joita tarvittiin esimerkiksi apteekeissa lääkkeiden säilyttämiseen.

Kun Iittala perustettiin, lasiesineet tehtiin käsin. Lasinpuhaltajat puhalsivat lasimassaa pitkillä putkilla. Työ oli rankkaa ja kuumaa. Nykyään lasit tehdään useimmiten koneella. Todella hienot lasit tehdään edelleen käsin.

Laseja ja lautasia, jotka sopivat kaikille

Iittala tekee sekä hienoja että käytännöllisiä esineitä. Iittalan ensimmäisinä vuosina kartanot ja rikkaat ihmiset tilasivat kristalleja ja maalattua lasia Iittalalta. 1930-luvulla Iittalan suunnittelijat alkoivat luoda myös käytännöllisiä tuotteita, jotka sopivat kaikille.

Aino Marsio-Aalto suunnitteli yhden Iittalan tunnetuimmista laseista. 1930-luvulla hän voitti muotoilupalkintoja astiasarjallaan, jonka nimi oli Bölgeblick. Nykyään sarjan nimi on Aino Aalto sen suunnittelijan mukaan.

Teema-sarja on suosittu

Iittala valmistaa myös astiastoja. Vuonna 1952 Kaj Franck suunnitteli kauniin ja yksinkertaisen astiaston nimeltään Kilta. Franck halusi, että kaikilla on varaa ostaa hänen lautasiaan ja mukejaan. Franck piti yksinkertaisista linjoista, ympyröistä, neliöistä ja kolmioista. Kilta-sarjaa valmistetaan edelleen. Nykyään sarjan nimi on Teema.

Iittalan tuotteet tunnistaa pienestä valkoisesta i-kirjaimesta, joka on punaisella pohjalla. Tämän Iittalan logon suunnitteli tunnettu kuvanveistäjä ja muotoilija Timo Sarpaneva. Sarpaneva suunnitteli monta ainutlaatuista ja kaunista lasiesinettä Iittalalle. Nykyään Iittala valmistaa Sarpanevan valurautapataa, jonka Sarpaneva suunnitteli jo vuonna 1960.

Lähteet Iittala, Designmuseo

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)