Jatkuva kipu vaikuttaa elämän laatuun

Teksti: Anna Vasala
Kuva: Anna Vasala
Uutinen julkaistu: 20.04.2021

Ihmiset ja eläimet tuntevat monenlaista kipua. Kipu voi olla äkillistä tai se voi jatkua kauan.

Yksi viidestä suomalaisesta kärsii jatkuvasta kivusta. Pitkään jatkuva eli krooninen kipu vaikuttaa elämän laatuun monella tavalla.

Kipu on epämiellyttävä tuntemus, joka syntyy yleensä kudosvaurion yhteydessä. Kudosvaurio tarkoittaa, että jokin kehon osa menee rikki esimerkiksi tapaturmassa.

Äkillistä tai lyhytkestoista kipua sanotaan akuutiksi kivuksi. Akuutti kipu syntyy esimerkiksi, kun nilkka nyrjähtää tai ihoon tulee haava. Myös sisäelimissä voi tuntua akuuttia kipua. Näin tapahtuu esimerkiksi sydänkohtauksessa, kun sydänlihas vaurioituu hapenpuutteen takia.

Jos kipu jatkuu kauan, sitä kutsutaan krooniseksi kivuksi. Kipu on pitkäaikaista, kun se on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Vamma voi jopa olla parantunut tai muu kivun aiheuttaja voi olla poistunut, mutta hermoston muutokset saavat silti kivun jatkumaan.

Kylmää tai kuumaa jyväpakkausta tai kasveista valmistettua kipuöljyä voi kokeilla itsehoidossa.

Jatkuva kipu liittyy usein sairauksiin

Erilaiset nivelten ja selkärangan sairaudet aiheuttavat usein pitkäaikaista kipua. Näitä sairauksia ovat esimerkiksi nivelreuma ja selkärankareuma, joissa kivun syynä on nivelten tulehtuminen.

Nivelrikko, selkärangan kulumat ja osteoporoosi eli luukato saattavat myös aiheuttaa kroonista kipua. Jos päänsärky jatkuu pitkään, voi se johtua myös niskan ja hartioiden lihasten jännittymisestä. Myös migreeni on kroonista kipua, kun sitä on usein.

Kipupotilaan kärsimystä voi helpottaa se, että kivulle on selkeä syy, kuten sairaus. Kipu saattaa silti aiheuttaa muutoksia mielialaan tai univaikeuksia. Ne puolestaan voivat pitkittää kipua.

Kipu voi johtua hermojen vauriosta

Kiputuntemuksia kuljettavat hermot voivat vaurioitua esimerkiksi tapaturmassa tai leikkauksen yhteydessä. Tällöin puhutaan hermovauriokivusta eli neuropaattisesta kivusta. Myös kehossa tapahtuvat muutokset voivat olla syynä hermovauriokipuun. Esimerkiksi diabetes voi vaurioittaa hermoja.

Kipu voi muuttua krooniseksi, vaikka sen syy on parantunut

Kudokset paranevat yleensä viimeistään, kun vauriosta on kulunut puoli vuotta. Joillakin ihmisillä kipu kuitenkin jatkuu myös sen jälkeen. Heillä on voinut tapahtua hermostossa muutoksia, jotka herkistävät kivulle. Kipuviestit eivät silloin kulje hermostossa oikein.

Kipu voi aiheuttaa kärsimystä

Useimmilla ihmisillä kipu on niin pientä, ettei sen hoitoon tarvita lääkkeitä. Joillakin kipu on kuitenkin niin kovaa, että se haittaa arkielämää ja heikentää työkykyä.

Jatkuva kipu saattaa kaventaa ihmisen elämää. Kipupotilas joutuu ehkä jättämään pois itselle mieluisia asioita ja harrastuksia. Liika kiire puolestaan voi aiheuttaa stressiä ja uupumusta.

Kipupotilaasta voi tuntua, että esimerkiksi puoliso ei ymmärrä kivun aiheuttamaa rasitusta. Terve puoliso taas saattaa väsyä kotitöihin tai lastenhoitoon, jos joutuu tekemään kaiken yksin.

Pitkäaikainen kipu vaikuttaa usein myös seksuaalisuuteen. Kipupotilas voi kokea, ettei kelpaa kumppanina kuten ennen. Kivusta aiheutuva stressi ja jotkut lääkkeet voivat heikentää seksuaalista halua tai kykyä. Terve kumppani voi puolestaan pelätä, että seksi satuttaa kipupotilasta.

Miten kroonista kipua voidaan hoitaa?

Kipua pyritään vähentämään niin, että hoidetaan syyä, joka on sen taustalla. Leikkauksessa laitettava tekonivel poistaa kivun, jonka nivelrikko aiheuttaa. Nivelreuman kivut helpottavat, kun sopivat lääkkeet poistavat tulehdusta nivelistä. Kipua täytyy kuitenkin hoitaa myös silloin, kun itse sairauteen ei ole parantavaa hoitoa.

Kun kipu on lievää, potilas pystyy ehkä hoitamaan kipua itse. Itsehoitoa ovat esimerkiksi liikunta, lämpö- tai kylmähoidot tai mielenhallinnan harjoitukset. Lepoa on hyvä olla riittävästi.

Kun kipu on vaikeaa, tarvitaan itsehoidon lisäksi muuta hoitoa. Lääkäri, kipupsykologi ja fysioterapeutti ovat kivun hoidon asiantuntijoita. Tavoitteena on lievittää kipua ja palauttaa elämänlaatu ja toimintakyky kohti entistä tasoa. Kipupotilaalla on oikeus myös yksilölliseen ja tehokkaaseen lääkehoitoon.

Lemmikit voivat aistia esimerkiksi omistajansa selkäkivun ja tulla lohduttamaan.

Kivusta kärsivän ei tarvitse olla yksin

Harrastukset ja ystävät ovat tärkeitä asioita. Ne tuottavat mielihyvää ja antavat energiaa. Kipupotilas voi kuitenkin kokea, etteivät muut ihmiset ymmärrä häntä. Onneksi tähän löytyy apua, sillä kipupotilas voi saada vertaistukea.

Vertaistuki tarkoittaa, että samanlaisessa tilanteessa olevat henkilöt vaihtavat ajatuksia ja kokemuksia. Esimerkiksi Suomen Kipu ry:llä on vertaistukiryhmiä ympäri Suomen. Vertaistukea voi saada myös soittamalla tai osallistumalla internetin keskusteluryhmiin.

Lisää tietoa kivusta ja kipupotilaiden vertaistukea löydät internetistä osoitteista:

www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo

www.facebook.com/kipumatkalla

www.suomenkipu.fi/la

Yksi kommentti artikkeliin ”Jatkuva kipu vaikuttaa elämän laatuun”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)