Ilmasto muuttuu, elämä muuttuu

Teksti: Jenni saarilahti
Kuva: Lehtikuva, Shutterstock
Uutinen julkaistu: 14.04.2022

Ilmastonmuutos muuttaa luontoa kaikkialla, ja muutos vaikuttaa jokaisen elämään. Toivoa tuo se, että kaikki voivat hillitä ilmastonmuutosta.

Mikä on ilmastonmuutos?

Ilmastonmuutos tarkoittaa, että maapallon ilma lämpenee liian nopeasti ihmisten toimien takia.

Maapallo voi hyvin, kun luonto saa toimia omalla tavallaan. Maapalloa ympäröi ilmakehä. Sen tehtävä on pitää olosuhteet sopivina kasveille, eläimille ja ihmisille.

Nykyisin ihmisen toiminnasta tulee kuitenkin liikaa kasvihuonepäästöjä ilmakehään. Silloin luonto ei voi toimia normaalisti ja maailma muuttuu.

Päästöjä tulee esimerkiksi siitä, että öljyä, maakaasua ja kivihiiltä käytetään energian tuottamiseen.Energiaa tarvitaan liikenteessä, asumisessa sekä ruoan ja tavaroiden tuotannossa.

Miten luonto muuttuu?

Ilmastonmuutos muuttaa luontoa sekä kasvien, eläinten ja ihmisten elämää monella tavalla.

Lämpöennätykset rikkoutuvat melkein joka vuosi eri puolilla maailmaa. Kuivuus lisääntyy. Joistakin seuduista voi tulla niin kuivia, että niillä ei voi enää viljellä eikä asua.

Toisaalta myös sateet ja myrskyt lisääntyvät. Myös merivesi lämpenee, ja siksi napaseutujen jäätiköt sulavat.

Silloin merenpinta nousee ja jotkut rannikolla sijaitsevat kaupungit voivat kadota vedenpinnan alle.Meri muuttuu myös niin, että sen vesi happamoituu.

Kun tietyn paikan olosuhteet muuttuvat liian vaikeiksi, ihminen voi usein muuttaa pois. Kasveille ja eläimille muuttaminen on vaikeaa. Niiden pitää sopeutua muutokseen, tai ne kuolevat.

Moni laji kuolee sukupuuttoon eli katoaa ilmastonmuutoksen takia.

Ilmastonmuutos Suomessa

Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät Suomessakin. Ilmastonmuutos ei ole ongelma vain kaukaisissa maissa.

Olemme tottuneet neljään vuodenaikaan ja tietynlaisiin sääoloihin. Mutta ilmastonmuutos tekee sääoloista arvaamattomat.

Talvi voi olla melkein lumeton etenkin Etelä-Suomessa. Toisaalta joinakin talvina sataa hyvin paljon lunta. Kun se sulaa keväällä, tulee tulvia. Tulva voi haitata viljelyä tai tuhota rakennuksia.

Myös kesä muuttuu. Välillä voi olla hyvin kuivaa ja kuumaa, mutta joskus sataa hyvin paljon vettä.

Miten ilmastonmuutosta voidaan hillitä?

Tutkijat ympäri maailmaa etsivät ratkaisuja, miten voimme hillitä ilmaston-muutosta ja auttaa luontoa.

Suuri vastuu on niillä, joiden päätökset vaikuttavat monien elämään. Valtion ja kuntien päättäjät voivat tehdä lakeja ja päätöksiä, jotka ohjaavat yrityksiä ja ihmisiä toimimaan ympäristöystävällisesti.

Esimerkiksi luonnolle huonolla toiminnalla voi olla suuri vero eli maksu ja luonnolle hyvällä toiminnalla pieni maksu.

Päättäjät voivat vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten taloja lämmitetään, joukkoliikennettä kehitetään tai maanviljelijöitä autetaan tuottamaan ruokaa. Valtiot tekevät myös yhteistyötä muiden valtioiden kanssa.

Yrityksetkin voivat tehdä paljon. Ne voivat käyttää tuotteissa kierrätysmateriaaleja tai tehdä uudenlaisia tuotteita.

Mistä saat lisätietoa ja tukea?

Lisää tietoa ilmastonmuutoksesta on Laura Ertimon kirjassa Ilmastonmuutos selkokielellä. WWF:n nettisivuilla osoitteessa www.wwf.fi on tietoa ja ympäristöystävällisiä ruokareseptejä yleiskielellä.

Juttele muiden kanssa! Ilmastonmuutos on monimutkainen asia, ja siksi se voi ahdistaa. On tärkeää, että et jää yksin. Juttele perheesi ja ystäviesi kanssa.

Neljän kuvan sarjaan on koottu ilmastonmuutoksen seurauksia. Ylhäällä vasemmalla on hiekkamyrsky Teneriffalla Kanariansaarilla. Ylhäällä oikealla on jäävuori Etelämantereella. Vasemman alareunan kuvassa näkyy, kuinka ihmiset korjaavat myrskyn tuhoja Madagaskarilla. Alareunassa oikealla on metsäpalo Ranskassa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste