Huomaa hiljaisuus

Teksti: Hannele Laitinen
Kuva: Hannele Laitinen, pexels.com
Uutinen julkaistu: 20.05.2024

Ympärillämme on yhä enemmän ääniä. Melu heikentää hyvinvointia, ja monet ihmiset kaipaavat hiljaisuutta. Hiljaisuutta löytyy luonnosta ja kaupungin hiljaisista paikoista.

Hiljaisuudessa kuuluu aina ääniä eli hiljaisuus ei tarkoita, että siitä puuttuvat kaikki äänet. Meistä jokaisella on oma ajatus siitä, millaisia ääniä hiljaisuudessa saa olla.

Melussa äänen voimakkuus on yli 40–50 desibeliä. Tämä tarkoittaa, että äänen voimakkuus on suurempaa kuin hiljaisella äänellä sanottu asia.

Maailman terveysjärjestön mukaan ihmisten terveyttä heikentävät eniten ympäristön ilman saasteet ja toiseksi eniten ympäristömelu eli ympäristön häiritsevät äänet.

Liikenne aiheuttaa eniten ympäristömelua

Ympäristömelussa äänen voimakkuus on yli 55 desibeliä. Suurin ympäristömelun aiheuttaja on liikenteen melu. Liikenteen melun voimakkuus on noin 70–85 desibeliä.

Liikenteen melu on erilaisesta liikenteestä yhdessä kuuluvaa ääntä. Liikennemelua aiheuttavat tieliikenne, raideliikenne, lentoliikenne ja vesiliikenne. Liikenteen melu häiritsee erityisesti kaupungeissa.

Melu heikentää terveyttä ja hyvinvointia

Kun olet melussa, et totu siihen, vaan se aiheuttaa sinulle stressiä. Melu ja sen aiheuttama stressi heikentävät terveyttä. Ne nostavat verenpainetta ja sydämen sykettä eli sydän lyö yhden minuutin aikana enemmän. Tämä lisää mahdollisuutta sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi stressi vaikuttaa kehon puolustusjärjestelmään, jolloin voit sairastua helpommin esimerkiksi flunssaan.

Melu vaikuttaa myös siihen, miten käyttäydymme ja toimimme. Se esimerkiksi heikentää unta, jolloin olemme väsyneempiä ja voimme hermostua herkemmin.

Melussa huomaamme helposti vain häiritsevät äänet. Tämä heikentää keskittymistä ja tekemistä, esimerkiksi lukemista tai uusien asioiden oppimista ja muistamista.

Hiljaisuus lisää hyvää oloa ja antaa voimia

Hiljaisuus voi tuntua hyvältä ja miellyttävältä, mutta joskus myös huonolta ja epämiellyttävältä.

Hyvä hiljaisuus vaikuttaa samalla tavalla kuin lepääminen. Hyvä hiljaisuus vähentää kehon hälytystilaa eli stressiä ja vaikuttaa päinvastoin kuin melu. Se lisää terveyttä ja unta, ja helpottaa keskittymistä, oppimista ja muistamista. Hiljaisuudessa voi usein myös miettiä asioita rauhassa, mikä lisää mielikuvitusta ja asioiden monipuolista ajattelua.

Ihmisten tarve olla hiljaisuudessa kasvaa, kun ympärillä on yhä enemmän ääniä ja melua.

Noin 40 % ihmisistä on meluherkkiä eli melu häiritsee heitä enemmän. Meluherkkyys on osittain periytyvää, eli sitä esiintyy saman suvun eri henkilöillä. Etenkin meluherkille ihmisille hiljaisuus on tärkeää ja se lisää heidän hyvinvointiaan.

Huomaa hyvä hiljaisuus

Kannattaa välillä pysähtyä ja kuunnella, millaisia ääniä ympärillä kuuluu.

Ympärillä kuuluvat äänet ovat hyvin erilaisia riippuen siitä, oletko sisällä vai ulkona tai luonnossa vai kaupungissa.

Kotona kuulet oman kodin tuttuja ääniä: kellon tikitystä, kodinkoneiden tai eläinten ääniä.

Erityisesti luonnon äänet ovat monille miellyttäviä ja hyvää hiljaisuutta. Luonnon äänet ovat meistä myös rauhoittavia. Luonnon hiljaisuutta löydät puistoista ja metsistä tai järven ja meren ääreltä. Niitä ovat esimerkiksi tuulen humina, lintujen laulu tai veden kohina.

Kaupungeissakin on onneksi alueita, joissa kuuluu pääasiassa luonnon ääniä tai ihmisten hiljaisia ääniä. Hiljaisilla alueilla äänen voimakkuus on päivällä alle 50 ja yöllä alle 45 desibeliä. Monet ihmiset kokevat hyvää hiljaisuutta esimerkiksi kirjastossa, kirkossa tai taidenäyttelyssä.

Kaupungissa hiljaisuutta voi olla vaikea huomata päivällä, koska siellä kuuluu paljon erilaisia liikenteen ja koneiden ääniä. Kaupungin hiljaisuutta voi kuunnella kuitenkin öisin.

Useimmille suomalaisille erityinen hiljaisuuden paikka on myös sauna. Saunassa voi rentoutua ja nauttia hiljaisuudesta.

Hiljaisuutta voi vaalia

Elämäämme kuuluu yleensä paljon erilaisia ääniä. Esimerkiksi kahviloissa, ravintoloissa, diskoissa ja konserteissa on paljon kovia ääniä. Myös erilaiset lelut, televisio ja radio aiheuttavat paljon ääntä.

Emme usein kiinnitä paljon huomiota ääniin ympärillämme. Voimme kuitenkin pysähtyä miettimään, ovatko kaikki äänet ympärillämme välttämättömiä vai voiko ympärillä olla enemmän hiljaisuutta.

Osa ihmisistä haluaa myös viettää vapaa-aikaa hiljaisuudessa, esimerkiksi meditaatio- eli mietiskelyryhmissä tai -tapahtumissa. Silloin ihmiset ovat yhdessä hiljaa tietyn sovitun ajan. Hiljaa oleminen voi kestää muutaman minuutin, tunnin tai jopa useampia päiviä tai viikkoja.

Voiko keskustelussa olla hiljaa?

Keskustelussa äänen voimakkuus vaihtelee, ja se on noin 50–70 desibeliä. Keskustelun aikana pidämme myös eripituisia taukoja.

Keskustelun aikana hiljaisuus voi tuntua hyvältä ja sopivalta, mutta myös huonolta ja jopa painostavalta. Joskus puhumattomuus eli se, että emme sano mitään, voi tuntua toisesta pahalta. Suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan kuitenkin hiljaisuutta. Hiljainen tauko keskustelussa voi olla tärkeää ja tavallista suomalaisille.

Hiljaisuus voi tuntua pahalta myös silloin, kun se liittyy esimerkiksi yksinäisyyteen tai vaikeuteen puhua.

Myös huonokuuloisuus tai kuulovamma voivat vaikeuttaa esimerkiksi keskusteluun osallistumista ja kuulemista meluisassa ympäristössä.

Hiljaisuuden tarve vaihtelee eri elämäntilanteissa

Hiljaisuuden tarve vaihtelee eri ihmisillä ja eri elämäntilanteissa. Lapsi ja nuori kaipaavat erilaista hiljaisuutta kuin aikuinen tai vanhus.

Hiljaisuuteen pysähtyminen ja siinä oleminen voi myös pelottaa.

Hiljaisuus voi tuntua siltä, että mitään ei tapahdu. Se voi tuntua tylsältä ja ikävältä. Mieleen voi myös nousta monia ajatuksia, joita emme ole pystyneet ajattelemaan melun keskellä.

Tärkeintä on huomata sellainen hyvä hiljaisuus, jossa kuuluvat sinulle sopivat äänet. Tällainen hiljaisuus antaa sinulle hyvää oloa ja lisää terveyttä.

Hiljaisuutta löytyy kaikkialta, mutta se vaatii pysähtymistä ja asian huomaamista. Kannattaakin pohtia, millaista on sinulle sopiva hiljaisuus ja milloin tarvitset sitä.

Lähteet

• Outi Ampuja 2017: Hyvä Hiljaisuus, Atena

• Helena Mussalo-Rauhamaa, Jukka Pekkanen, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen 2020: Ympäristöterveys, Duodecim.

Puun lehtien havina on 10–30 desibeliä.

Tietoa äänistä

Melu

Melussa äänen voimakkuus on suurempi kuin 40–50 desibeliä. Tällaisia ääniä on esimerkiksi keskustelussa, liikenteessä ja ravintolassa.

Desibeli

Desibeli on äänen voimakkuuden mitta eli se kertoo, kuinka voimakas ääni on. Nolla desibeliä on hiljaisin ääni, jonka ihminen voi kuulla.

Kuulohaitta

Kun äänen voimakkuus on suurempi kuin 85 desibeliä, se voi vaurioittaa kuuloa.

Kipukynnys

Ääni tuntuu kipuna, kun sen voimakkuus on 125 desibeliä tai suurempi. Tällainen ääni kuuluu esimerkiksi suihkukoneesta.

Hiljaisuus

Hiljaisuudessa äänen voimakkuus on pienempi kuin 40–50 desibeliä. Tällaisia ääniä ovat esimerkiksi puun lehtien havina, pienten aaltojen äänet tai kirjaston hiljaiset äänet.

Miellyttäviä ääniä

Luonnon ja eläinten hiljaiset äänet ovat yleensä miellyttäviä ääniä. Tällaisia ovat esimerkiksi lehtien humina, tuulen ja sateen äänet, kissan kehräys ja askeleet hiekkatiellä.

Lähde: kuuloliitto.fi

Luonnon äänet ovat monille miellyttäviä ja hyvää hiljaisuutta. Luonnon äänet ovat meistä myös rauhoittavia. Luonnon hiljaisuutta löydät puistoista ja metsistä tai järven ja meren ääreltä. Niitä ovat esimerkiksi tuulen humina, lintujen laulu tai veden kohina.

Hiljaisuuden päivä on 8.10.

Suomessa vietetään Hiljaisuuden päivää lokakuussa, 8.10.

Hiljaisuuden päivä on Suomen luonnonsuojeluliiton ja Kuuloliiton yhteinen hanke. Ne haluavat tuoda esiin hiljaisuuden merkitystä.

Hiljaisuuden päivänä Suomen luonnonsuojeluliitto jakaa Hiljainen haavanlehti -kunniakirjan. Kunniakirja annetaan henkilölle tai ryhmälle, joka edistää hiljaisuutta.

Vuonna 2023 kunniakirjan sai Kivikon metsän puolesta -verkosto. Verkosto teki työtä sen puolesta, että Kivikon lähimetsää ei kaadettu. Kaikki helsinkiläiset voivat yhä nauttia Kivikon metsästä. Lähimetsät tarjoavat kaupunkilaisille ilmaisen hiljaisen paikan.

Hiljaisuuden päivä on samalla myös luontopäivä. Hiljaisuus ja luonto lisäävät terveyttä ja hyvinvointia.

Hiljaisuuden päivää voi kuitenkin viettää myös vuoden jokaisena päivänä.

Hiljaisuuden päivästä ja sen tapahtumista löydät lisätietoa esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin kotisivuilta: www.sll.fi/uusimaa/luonnonsuojelu/hiljaisuus

Yksi kommentti artikkeliin ”Huomaa hiljaisuus”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)