Helikopterilääkäri ja tiimi auttavat, kun hätä on suuri

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Timo Jakonen
Uutinen julkaistu: 10.01.2024

Helikopterilääkäri Heini Harve‑Rytsälä on oppinut työssään, että hyvistä hetkistä kannattaa nauttia. Kaikki voi muuttua nopeasti.

Heini Harve-Rytsälä on kirjoittanut myös kirjan Helikopterilääkäri, jossa hän kertoo työstään. Kuva: WSOY / AJ Savolainen

Heini Harve-Rytsälä toimii lääkärinä helikopterissa. Lääkärihelikopteria käytetään äkillisissä tilanteissa, joissa ihminen on hengenvaarassa. Helikopteri tuo paikalle nopeasti henkilökunnan ja laitteet, joita tarvitaan tehohoitoon.

– Lääkärihelikopteria tarvitaan yleensä vakavissa liikenneonnettomuuksissa ja sydänkohtauksissa. Valitettavan yleisiä ovat myös myrkytykset, jotka johtuvat huumeiden yliannostuksesta tai itsemurhayrityksestä, Harve-Rytsälä kertoo.

Harve-Rytsälä työskentelee helikopterissa, joka lähtee hälytyksiin Helsinki‑Vantaan lentoasemalta. Suomessa on yhteensä kuusi lääkärihelikopteria.

Potilaan hoitamiseen osallistuu monta ihmistä

Harve-Rytsälä korostaa, että lääkäri on vain yksi tiimin jäsen helikopterissa. Ensihoitolääkärin lisäksi tiimissä on myös lentäjä ja lääkärihelikopteriin koulutettu ensihoitaja tai pelastaja.

– Hälytyksissä tehdään yhteistyötä myös monien muiden hoito- ja pelastusalan ammattilaisten kanssa. Heihin kuuluvat esimerkiksi hätäkeskuspäivystäjä ja ensihoidon kenttäjohtaja. Lisäksi paikalla on yleensä jo ambulanssi ja sen henkilökunta. Myöhemmin potilaan hoito jatkuu sitten sairaalassa.

Harve-Rytsälä huomauttaa, että helikopterissa jokainen tiimin jäsen on tärkeä.

– Tämä on tiimityötä. Rakastan sitä, että voin tehdä merkityksellistä työtä yhdessä muiden kanssa.

Helikopterilääkärillä on paljon kokemusta

Heini Harve-Rytsälä on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri. Hän on myös ensihoitolääketieteen dosentti yliopistolla. Anestesiologia tarkoittaa kivun lievitystä ja potilaan turvallista nukutusta erilaisia toimenpiteitä ja hoitoja varten.

Harve-Rytsälä on ollut lääkärihelikopterin ensihoitolääkärinä seitsemän vuotta.

– Kokemus on tärkeää. Työssä toistuvat tietyt hoitotoimenpiteet. Mitä enemmän niitä tekee, sitä nopeammin ja varmemmin ne onnistuvat.

Harve-Rytsälä kertoo, että hän tarvitsee työssään myös hyvää stressinsietokykyä.

– Myös hyvä fyysinen kunto on tarpeen. Helikopteri ei aina pääse laskeutumaan potilaan lähelle. Silloin minä ja muut tiimiläiset kannamme paljon erilaisia laitteita ja varusteita potilaan luo. Voimme joutua kävelemään pitkiä matkoja vaikeassa maastossa.

Elämä ei ole itsestäänselvyys

Aina tilanteet eivät pääty onnellisesti. Helikopterilääkäri näkee lähes jokaisella työvuorolla myös kuolemaa.

– Työssä raskainta on esimerkiksi kertoa lapsille, että isä tai äiti on kuollut.

Helikopterilääkärinä toimiminen on opettanut Heini Harve-Rytsälälle paljon. Hän on nähnyt työssään, että elämä voi yhtäkkiä päättyä tai muuttua täysin.

– Tunnen vahvaa kiitollisuutta siitä, että olen elossa. Yritän nauttia elämästäni ja läheisistäni. Elämää ei kannata pitää koskaan itsestäänselvyytenä.

Harve-Rytsälä on myös tavallinen perheenäiti. Arkeen kuuluvat esimerkiksi kiireet neljän lapsen ja heidän harrastustensa kanssa.

Jokaisen apua tarvitaan hätätilanteissa

Heini Harve-Rytsälä toivoo, että myös muut kuin hoito- ja pelastusalan ihmiset osaavat toimia hätätilanteissa oikein.

– Tärkeintä on jäädä auttamaan ja soittaa hätänumeroon 112. Sillä ei ole esimerkiksi väliä, osaako antaa ensiapua itse. Hätäkeskuksen päivystäjä neuvoo kyllä puhelimessa, mitä pitää tehdä.

Harve-Rytsälä huomauttaa, että on erittäin tärkeää päästä aloittamaan hoito välittömästi. Se voi lopulta ratkaista, jääkö ihminen henkiin.

Lääkärihelikoptereita on ympäri Suomea

Suomen lääkärihelikopterien tukikohdat sijaitsevat eri puolella maata. Helikopterit ja niiden henkilökunta lähtevät hälytyksiin ympäri vuorokauden.

Helikopterien tärkein tehtävä on saada hoito mahdollisimman nopeasti potilaan luokse. Potilas kuitenkin kuljetetaan sairaalaan yleensä ambulanssilla, joka on hälytetty paikalle. Pitkillä matkoilla kuljetus voi tapahtua myös helikopterilla.

Valtionyhtiö FinnHEMS vastaa lääkärihelikopterien toiminnasta yhdessä hyvinvointialueiden kanssa.

Turun helikopterin tankkaus. Kuva: Timo Jakonen

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)