Harmaa rouva ja mies ilman päätä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.10.2017

Kummituksia ei ole olemassa, mutta kummitusjuttuja on sitäkin enemmän.

Ihmiset ovat kertoneet kummitusjuttuja jo kauan sitten. Se oli viihdettä ennen vanhaan, kun ei ollut televisiota, elokuvia tai Facebookia. Ihmiset kokoontuivat takkatulen ääreen ja kertoivat hurjia kummitusjuttuja.

– Kummitusjutuissa on usein opetus. Lapsetkin kuuntelivat niitä, kertoo Anne Rysti.

Hän on oppaana kummituskävelyillä Helsingin Kruununhaassa. Kummituskävelyt ovat hyvin suosittuja. Helsingin kaupunginmuseo järjestää niitä.

Kummitusjutut varoittavat

Kummitusjutuilla kerrottiin lapsille, mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä voi tapahtua, jos teet väärin? Voit joutua kummittelemaan kuolemasi jälkeen.

Kummitusjutut ovat satoja vuosia vanhoja. Ne ovat hyvin samanlaisia eri puolilla Eurooppaa. Ne liittyvät usein ihmisten yhteisiin ikäviin kokemuksiin, kuten sotiin, tulipaloihin, murhiin tai kulkutauteihin.

Helsingissä kerrotaan esimerkiksi vanhaa tarinaa punaisesta koirasta. Ihmiset näkivät sen aikoinaan. Mutta kukaan ei tiennyt, mistä se tuli. Sitten syttyi iso tulipalo. Sen jälkeen punaista koiraa ei enää nähty. Punainen koira ennusti, että tulipalo oli tulossa.

Päätöntä miestä harmittaa

Anne Rysti kertoo, että Helsingin vilkkain kummitus on eversti nimeltään Aleksi. Hänestä on paljon kummitusjuttuja. Aleksilla ei ole päätä. Hän kummittelee vanhassa talossa.

– Aleksi ajelee hissillä pää kainalossa ja juttelee itsekseen, kertoo Rysti. Aleksi saattaa olla alun perin venäläinen upseeri tai merimies.

Päättömät kummitukset ovat tavallisia hahmoja kummitusjutuissa. Yksi selitys niille voi olla, että ennen vanhaan kaikilla ei ollut varaa ostaa vainajalle tarpeeksi suurta ruumisarkkua. Köyhät omaiset saattoivat katkaista vainajan pään, jotta kuollut mahtui arkkuun. Rysti arvelee, että Aleksia harmittaa yhä, koska hänellä ei ole päätä. Siksi hän kummittelee.

Monenvärisiä rouvia

Myös harmaat rouvat ovat yleisiä hahmoja kummitustarinoissa. Helsingin kaupungintalossa ja sen naapuritaloissa on nähty päätön rouva, jolla on harmaa puku.

Tämä kummitus saattaa olla alun perin sairaanhoitaja, joka surmasi vahingossa potilaan. Hän voi olla myös palvelijatar, jolla oli onneton rakkaussuhde talon isäntään.

Kummassakin tapauksessa kummitus etsii sovintoa, joko omalle virheelleen tai vääryydelle, jonka uhriksi hän joutui.

Monet naiskummitukset ovat pukeutuneet mustiin. Yleensä he ovat tehneet jonkin vääryyden. Jos naiskummitus pukeutuu valkoiseen, hän on joutunut vääryyden uhriksi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Harmaa rouva ja mies ilman päätä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)