Kolin kansallispuistossa Pohjois-Karjalassa käy joka vuosi paljon matkailijoita. Kansallispuistossa voi retkeillä ympäri vuoden. Reittejä on useita, ja niistä voi valita itselle sopivan.
Kolin parkkipaikoilla voi joskus olla ruuhkaa, kun kävijöitä on paljon. Alueella on myös muutama esteetön pysäköintipaikka.
Kolilla on myös esteetön reitti, joka sopii kaikille. Reitti sopii myös pyörätuolilla liikkuvalle, jos avustaja on mukana.
Reitin pituus on noin 400 metriä. Reittiä sanotaan vaativaksi esteettömäksi reitiksi, koska maastossa on jyrkkiä mäkiä. Hienot näköalat palkitsevat kuitenkin kiipeilijän.
Tutustu huolellisesti esteettömään reittiin
Kun lähdet esteettömälle reitille, tutustu ensin reittiin huolellisesti.
Ota myös huomioon sää ja keli. Reitillä on helpompi kulkea kesällä hyvällä ja kuivalla säällä. Sateella ja talvella esimerkiksi kalliot voivat olla liukkaita. Hyvät jalkineet ovat tarpeen. Pukeudu sään mukaan ja muista pakata juotavaa reppuun.
Luontokeskuksen palvelut ovat esteettömiä
Kolin kansallispuistossa sijaitsee myös luontokeskus Ukko, jossa on paljon nähtävää. Esimerkiksi retkinäyttelyssä voi opiskella erilaisia taitoja, joita tarvitaan retkeilyssä.
Luontokeskuksessa kaikki palvelut ovat esteettömiä. Näyttelyihin pääsee pyörätuolilla luiskaa pitkin, ja kahvilaan pääsee pyörätuolilla. Esteettömään matkailuun kuuluu myös se, että henkilökunta ottaa huomioon erilaiset matkailijat.
Kolin kansallispuisto tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa kaikille, jotka nauttivat luonnosta ja retkeilystä.
Lisää tietoa esteettömästä matkailusta: