Eläke on tärkeä turva myös maahanmuuttajalle

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Katri Lehtola
Uutinen julkaistu: 03.05.2024

Yrittäjien eläkelaki eli YEL uudistui viime vuonna. Yrittäjän täytyy huolehtia siitä, että hän ilmoittaa työtulot säännöllisesti.

Suomessa on yli 200 000 yrittäjää, joita yrittäjien eläkelaki koskee. Esimerkiksi maahanmuuttajien joukossa on paljon yrittäjiä. Yrittäjä on henkilö, joka työllistää itse itsensä. Yrittäjät maksavat siis myös itse eläkemaksunsa ja vastaavat niistä. Suurin muutos laissa on se, että yrittäjän pitää tarkistaa työtulonsa joka kolmas vuosi.

Jotta yrittäjä voi saada kohtuullisen eläkkeen, hänellä pitää olla riittävästi tuloja. Uudet yrittäjät tienaavat yleensä aika vähän, koska uudella yrityksellä on yleensä aluksi enemmän menoja kuin tuloja. Yrityksen tulot pitää tämän takia tarkistaa, kun yritys on vakiintunut ja tulot ovat tasaantuneet. Muuten eläkkeen määrä jää pieneksi. Yrittäjän pitää myös myöhemmin ilmoittaa työeläkeyhtiölle, jos työtuloihin tulee muutoksia.

YEL-työtulosta kertyy yrittäjälle eläkettä

YEL-työtulot tarkoittavat siis ansioita, joista kertyy yrittäjälle eläkettä. Lisäksi työtulot vaikuttavat yrittäjän sosiaalietuuksiin. Sosiaaliturvaan kuuluu esimerkiksi sairauspäiväraha, jonka Kela maksaa.

YEL-työtulo on oikealla tasolla, jos yrittäjä maksaisi samansuuruisen palkan työntekijälle, jonka hän palkkaisi yritykseensä.

– Yrittäjän täytyy huolehtia itse työnsä YEL-maksuista eli yrittäjän eläkemaksuista. Silloin hän varmistuu, että eläketurvan lisäksi myös sosiaalietuudet ovat kohtuullisia. Esimerkiksi yrittäjän sairaspäivärahat määräytyvät ilmoitetun työtulon mukaan, asiantuntija Kimmo Kontio Eläketurvakeskuksesta neuvoo.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)