Arkkipiispa Tapio Luoma: Joulu on tärkeä juhla

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 19.12.2018

Arkkipiispa Tapio Luoma on luterilaisen kirkon johtaja. Johtaja on aina muita varten, hän sanoo. Arkkipiispa on Selkosanomien vuoden viimeisen lehden Kasvokkain-haastattelussa.

Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa eli ylin johtaja Tapio Luoma uskoo Jumalaan ja tieteeseen.

Minkälaista työtä arkkipiispa tekee?

– Piispan tehtävänä on huolehtia seurakunnista. Piispa ja johtaja on aina muita varten.

Miten päädyitte hengelliselle tielle ja kirkon palvelukseen?

– Olin mukana pienenä poikana seurakunnan poikakerhossa. Rippikoulun jälkeen lähdin mukaan nuorten toimintaan. Sen jälkeen tiesin, että minusta tulee pappi.

Minkälainen on piispan tavallinen työpäivä?

– Sellaista ei ole. Jokainen päivä on aina erilainen. Piispalla ei ole työaikaa. Joskus työpäivä alkaa aikaisin aamulla ja kestää myöhäiseen iltaan sakka. Työtehtävät ovat erilaisia.

Mitkä ovat kirkon suurimmat haasteet?

– Kirkon täytyisi osata tuoda Jumalan ja rakkauden sanomaa esille sillä tavalla, että ihmiset kiinnostuvat siitä. Monet eroavat kirkosta.

Seuraako kirkko tarpeeksi aikaansa?

– Pohdimme kirkossa paljon sitä, miten sen jäsenistä pidetään huolta. Kirkosta erotaan monista syistä. Joidenkin mielestä kirkko seuraa liikaa aikaansa. Toiset taas ajattelevat, että kirkko on liian vanhanaikainen. Odotukset ja se, mitä kirkko pystyy tarjoamaan, eivät aina kohtaa.

Mitä haluatte muuttaa kirkossa?

– Toivoisin, että oppisimme ymmärtämään toisiamme paremmin. Yksi aikamme suurimmista ongelmista on se, että emme ymmärrä toisiamme.

Pitäisikö kirkon vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon?

– Todennäköisesti näin tapahtuu tulevaisuudessa.

Pitäisikö kirkossa olla enemmän naisia piispoina?

– Ilman muuta. Pidän hyvänä sitä, että kaikissa johtotehtävissä on tasapuolisesti sekä naisia että miehiä.

Tohtorin väitöskirjanne käsittelee uskon ja luonnontieteiden suhdetta. Kuinka kristinusko ja tiede sopivat yhteen?

– Ne sopivat yhteen erinomaisesti. Kristitty ihminen voi ottaa luonnon- tieteen tulokset vakavasti. Tieteentekijä voi olla kristitty.

Mitkä asiat tuovat elämäänne iloa?

– Läheiset ja erityisesti lapsenlapsi. Auringonpaiste ja sade, joka virkistää.

Mitä joulu merkitsee teille?

– Joulu on minulle vuoden tärkein juhla. Se on kristillisen uskon perustavia asioita. Tänä jouluaattona olen töissä Turun tuomiokirkossa. Onneksi minulla on tilaisuus myös viettää joulua perheen kanssa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)