Suomen nuoret maailman parhaita jääkiekossa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.01.2019

Suomen nuoret miehet voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden. Suomi voitti tasaisessa loppuottelussa Yhdysvallat 3‑2.

Alle 20-vuotiaiden nuorten miesten MM-kisat pelattiin vuodenvaihteessa Kanadassa. Suomi aloitti turnauksen heikosti. Ensimmäisissä otteluissa Suomi hävisi Ruotsille ja Yhdysvalloille.

Mutta sitten Suomi voitti 3‑2 Kanadan, joka oli ennakkosuosikki. Sen jälkeen Suomen joukkuetta ei pysäyttänyt mikään. Peli kulki hyvin, ja pelaajien itseluottamus kohosi.

Loppuottelussa vastaan asettui Yhdysvaltain joukkue. Peli oli tasainen. Suomi johti jo 2‑0, mutta Yhdysvallat tasoitti. Suomen voiton ratkaisi Kaapo Kakko. Hän teki voittomaalin ottelun viime hetkillä.

Kakon lisäksi Suomen parhaita pelaajia olivat hyökkääjä Aleksi Heponiemi, puolustaja Henri Jokiharju ja maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen. Heistä tulee todennäköisesti jääkiekon supertähtiä lähivuosina.

Lähde STT

2 kommenttia artikkeliin ”Suomen nuoret maailman parhaita jääkiekossa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)