Nakkeja ja perunasalaattia vapun juhlijoille Arki 28.04.2026 Kuuntele uutinen Monet syövät vappuna nakkeja ja perunasalaattia. Selkosanomat tarjoaa sinulle mukavan ohjeen, josta saat ruuan vappupiknikille.
Presidentti Trump pelastettiin illalliselta Maailma 27.04.2026 Kuuntele uutinen Yhdysvalloissa tutkitaan tapausta, jossa mies yritti tunkeutua Valkoisen talon toimittajaillalliselle. Mies ehti ampua salaisen palvelun agenttia.
Korkeasaaressa syntyi kolme ahmanpentua Viikon kuva 24.04.2026 Kuuntele uutinen Korkeasaaren eläintarhaan Helsingissä on syntynyt kolme ahmanpentua. Ahmanpennut ovat harvinaisia eläintarhassa.
Suomi kilpailee sulkapallon MM-kisoissa Urheilu 24.04.2026 Kuuntele uutinen Suomen miesten sulkapallomaajoukkue osallistuu sulkapallon joukkueiden MM-turnaukseen. Suomi pääsi kisoihin, kun Saksa vetäytyi.
Hallitus kertoi laajoista säästöistä Suomi 23.04.2026 Kuuntele uutinen Hallitus kertoi keskiviikkoiltana kehysriihen päätöksistä. Luvassa on säästöjä ja leikkauksia. Suurimmat säästöt tulevat sosiaali- ja terveyspalveluihin ja valtionhallintoon.
Sote-järjestöjen rahoitusta leikataan merkittävästi Suomi 23.04.2026 Kuuntele uutinen Hallitus päätti kehysriihessä, että se leikkaa sote-järjestöjen tukia kolmanneksella. Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas sanoo, että leikkaukset ovat vaikeita järjestöille.
Oppositiopuolueet arvostelevat päätöksiä Suomi 23.04.2026 Kuuntele uutinen Oppositipuolueet arvostelevat hallituksen kehysriihen päätöksiä. Oppositiopuolueiden puheenjohtajien mukaan ei ole oikein, että leikataan heikommassa asemassa olevilta lisää.
Mielenosoitus järjestöjen puolesta Suomi 21.04.2026 Kuuntele uutinen Säätytalon eteen kokoontui tiistaiaamuna satoja mielenosoittajia. Ihmiset osoittivat mieltään soten ja järjestöjen leikkauksia vastaan.
Hallitus neuvottelee taloudesta Suomi 21.04.2026 Kuuntele uutinen Hallitus on kokoontunut neuvottelemaan Suomen julkisen talouden suunnitelmasta kehysriiheen. Kehysriihi järjestetään tiistaina ja keskiviikkona.
Suomen pisin silta avattiin Suomi 20.04.2026 Kuuntele uutinen Suomen pisin ja korkein silta avattiin viime viikonloppuna. Kruunuvuorensilta on 1,2 kilometriä pitkä. Se yhdistää Laajasalon ja Korkeasaaren.
Hallitus päivitti ulkopoliittisen selonteon Suomi 20.04.2026 Kuuntele uutinen Hallitus on päivittänyt Suomen ulkopoliittisen selonteon. Ulkopoliittinen selonteko liittyy turvallisuuspolitiikkaan. Päivitys johtuu siitä, että maailmanpolitiikka on muuttunut.
Asuntolainan voi saada pian 40 vuodeksi Suomi 20.04.2026 Kuuntele uutinen Eduskunnan talousvaliokunta päätti, että se nostaa asuntolainojen enimmäisajan 40 vuoteen. Valiokunta nosti hallituksen esitystä, joka oli 35 vuotta.
Anne Muhonen luo tunnelmia kuvilla Kulttuuri 17.04.2026 Kuuntele uutinen Anne Muhonen on kuvataiteilija ja kuvittaja. Hän tekee kuvia kirjoihin ja muihin julkaisuihin. Anne on kuvittanut myös selkokirjoja.
Henna Virkkunen pääsi vaikuttajien listalle Suomi 17.04.2026 Kuuntele uutinen Henna Virkkunen valittiin 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Valinnan teki Time-lehti. Virkkunen on Euroopan komission varapuheenjohtaja.
Kielen opetuksesta leikkaaminen ei ole järkevää Pääkirjoitus 17.04.2026 Kuuntele uutinen Hallitus päätti, että se leikkaa maahanmuuttaneiden kielten opetuksesta. Samalla hallitus on huolissaan Suomeen muuttavien kielitaidosta. Ristiriita on erikoinen.
Demokratia heikentyy Yhdysvalloissa Maailma 16.04.2026 Kuuntele uutinen Tutkijoiden mukaan demokratia on heikentynyt Yhdysvalloissa paljon vain yhden vuoden aikana.
Kirsikkapuut kukkivat keväällä Viikon kuva 16.04.2026 Kuuntele uutinen Kirsikkapuut kukkivat jo Japanissa, on kevään aika.
Alexander Stubb vierailee Kanadassa Maailma 15.04.2026 Kuuntele uutinen Alexander Stubb on vierailulla Kanadassa. Presidentti Stubb tapasi tiistaina Kanadan pääministerin Mark Carneyn.
Valas ajautui Saksan rannikolle Maailma 15.04.2026 Kuuntele uutinen Ryhävalas jumittui matalaan veteen Saksassa lähellä Lyypekkiä maaliskuussa. Valas saatiin pelastettua
USA saartaa Iranin satamia Maailma 14.04.2026 Kuuntele uutinen Yhdysvallat eli USA on aloittanut Iranin satamien saarron. USA saartaa Iranin satamia Hormuzinsalmessa. USA:n mukaan se estää laivojen kulkemisen Iranin satamiin, mutta päästää laivaliikenteen muihin maihin.