Puolukka kukkii kesäkuussa ja marjat kypsyvät loppukesällä. Kiinteitä marjoja on helppo kerätä. Poimi puolukat vasta sitten, kun ne ovat täysin kypsiä. Marjojen kypsyminen pysähtyy poimimisen jälkeen.
Jokaisen oikeuksien mukaan luonnonmarjoja saa kerätä, kun pysyy poissa pihoilta ja puutarhoista.
Puolukat ovat terveellisiä
Puolukoissa on runsaasti terveydelle hyödyllisiä aineita. Niissä on muun muassa runsaasti K- ja E-vitamiinia. Tutkimusten mukaan puolukoissa on myös aineita, jotka ehkäisevät virtsatietulehduksia.
Lisäksi puolukoissa on paljon kuitua, joka edistää suoliston toimintaa. Puolukat sopivat hyvin laihduttajille, koska niissä on vain vähän kaloreita.
Puolukoissa on myös bentsoehappoa, jonka vaikutuksesta marjat säilyvät ilman sokeria. Puolukoita voi myös pakastaa.
Melko happamat puolukat maistuvat tuoreena ja niistä voi tehdä mehua, piirakoita, kiisseliä ja esimerkiksi vispipuuroa.
Perinteinen puolukkasurvos sopii tarjottavaksi esimerkiksi liharuokien kanssa.
Ohje:
2 desilitraa puolukoita
Hieman sokeria.
Sokerin voi jättää myös pois.
Survo puolukat vaikkapa haarukalla.
Lisää sokeria maun mukaan.
Säilytä survos jääkaapissa.
Lisää tietoa puolukasta: Piippo, Sinikka. Suomalaiset marjat. 2018. Minerva Kustannus Oy.
