Susijengi innostaa liikkumaan

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Adel Rezapour
Uutinen julkaistu: 17.10.2025

Suomalaisten liikkuminen on yleinen keskustelun aihe. Se ei ole ihme, sillä suomalaiset ikääntyvät ja terveys puhuttaa.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan lähes joka kolmas suomalainen on ylipainoinen eli lihava. Kaikkiaan ylipainoisia suomalaisia on 1,2 miljoonaa.

Syitä ylipainoon on monia, mutta liikkumattomuus ja epäterveelliset elämäntavat ovat yksi suuri syy. Suomi ei kuitenkaan ole ainoa länsimaa, jossa ihmiset lihovat.

Suomessa osa ihmisistä liikkuu säännöllisesti ja paljon, osa taas ei liiku juuri ollenkaan.

Esikuvilla on monissa asioissa tärkeä tehtävä, myös liikunnassa. Huippu-urheilijat ovat monille tärkeitä esikuvia.

Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin menestys EM-kisoissa voi innostaa nuoria ja aikuisia liikkumaan.

Syksyllä on hyvä aika aloittaa liikuntaharrastus. Muista siis ulkoilla, pelata korista ja muita pelejä.

Älä myöskään unohda lukea hyviä kirjoja, kun illat pimenevät syksyllä.

Oikein mukavaa syksyä!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)