Maria Guzenina nauttii elämästään

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 23.10.2025

Maria Guzenina on toiminut europarlamentaarikkona eli meppinä vuoden. Guzenina sanoo, että hänen tavallinen elämä eli arki on muuttunut hyvällä tavalla.

Maria Guzenina pitää tärkeänä, että EU-parlamentissa käsitellään lasten oikeuksia. Kuva: Euroopan parlamentin jäsen Maria Guzenina. Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Maria Guzenina valittiin europarlamenttiin kesän 2024 vaaleissa. Viime keväänä hän pääsi Euroopan parlamentin lasten oikeuksia edistävän intergroupin varapuheenjohtajaksi. Ryhmä keskittyy lasten ja nuorten suojeluun sosiaalisessa mediassa eli somessa.

– Lasten suojeleminen netissä hyväksikäytöltä ja haitalliselta sisällöltä on nykypäivänä iso ja tärkeä aihe. Monet lapset voivat kokea yksinäisyyttä, jolloin he voivat hakea vaarallisia ohjeita internetin somealustoilta. Jos nuori on jo valmiiksi masentunut ja hän tutustuu verkossa masennusta syventäviin asioihin ja ohjeisiin, on se tosi vaarallista. Nämä ovat suuria haasteita ja vaaroja nykymaailmassa koko Euroopan kannalta.

– Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen on tämän ajan iso kysymys samalla tavalla kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.

Guzenina on EU-parlamentissa jäsen myös valiokunnissa, joissa päätetään EU:n sisämarkkinoista ja kuluttajansuojasta.

– Tulin kesällä 2024 tutustumaan parlamenttiin ja hiukan suunnittelemaan sitä, missä täällä voi vaikuttaa. Työ EU-valiokunnissa nousi heti esiin, se on tärkeää. Valiokunnissa annetaan mepeille vastuullisia tehtäviä.

EU perustettiin takaamaan rauha

EU perustettiin alun perin takaamaan rauha Euroopassa ja varmistamaan maanosan oma taloudellinen alue. EU:n sisämarkkina tarkoittaa EU-maiden yhteisen kaupan mahdollisimman sujuvaa toteutusta ja kaupan esteiden poistamista.

– Euroopan unioni yrittää poistaa sisämarkkinoillaan rajoja ja esteitä ihmisten liikkumiselta ja kaupankäynniltä. EU:hun kuuluvat maat hyötyvät tästä ja koko maanosa vahvistuu. Sisämarkkinoissa on kuitenkin vielä monia ongelmia. EU:n sisämarkkina ei toimi vielä hyvin. Eri Euroopan maissa on monia erilaisia käytäntöjä. Koulutuksessa tutkinnot eivät ole yhdenmukaisia. Esimerkiksi lääkärin koulutus ei takaa sitä, että voi toimia lääkärinä kaikissa EU-maissa. Työvoiman liikkuvuuden kannalta tämä olisi tärkeä asia.

Guzenina sanoo, että Suomi hyötyy EU:n sisämarkkinoista. Suomen etu on  esimerkiksi se, että Suomi ei maksa tullimaksuja. Kun Suomi vie tavaroita toiseen EU-maahan, sen ei tarvitse maksaa tullimaksuja.

Euroopan on pakko vahvistaa omaa puolustustaan

Guzenina kuuluu myös valiokuntaan, jossa päätetään EU:n suhteista Yhdysvaltoihin. Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi uudelleen vuosi sitten marraskuussa. Sen jälkeen Yhdysvaltojen politiikka on muuttunut hyvin arvaamattomaksi.

– Nyt Euroopan on pakko vahvistaa omaa puolustustaan ja talouttaan. Me eurooppalaiset olimme pitkään siinä uskossa, että Yhdysvallat auttaa meitä. Maailma on kuitenkin muuttunut nopeasti, ja Euroopasta on tullut riippuvainen Yhdysvalloista.

– Uskon, että Donald Trumpin perimmäinen tavoite on tehdä rahaa. Hän on liikemies eli bisnesmies. Hän haluaa edistää Yhdysvaltojen liike-elämää. Trump on palkannut hallintoonsa paljon bisnesihmisiä. Trump käyttää omaa valtaansa nyt siihen, että hän vahvistaa Yhdysvaltojen bisnestä.

Elämä on muuttunut hyvällä tavalla

Maria Guzenina aloitti Euroopan parlamentissa vuosi sitten. Hän muutti silloin Espoosta Belgian Brysseliin. Guzeninan mukaan hänen elämänsä on muuttunut hyvällä tavalla.

– Olen ollut yli 20 vuotta mukana politiikassa. Olen mielestäni tehnyt työtäni johdonmukaisesti. Ajattelen niin, että nyt oli sopiva aika tehdä muutos. Poikani on nyt 26-vuotias, ja muu elämäntilanteeni salli tällaisen muutoksen.

– Tunnen täällä EU-parlamentissa, että teen merkityksellistä työtä. Olen innostunut työstäni ja nämä asiat ovat minulle tärkeitä. Ajattelen niin, että jokaisella meistä on velvollisuus tehdä maailmasta vähän parempi paikka.

Guzenina kertoo, että mepin elämä on välillä hyvin kiireistä. Kerran kuukaudessa on parlamentin täysistunto, joka järjestetään Ranskan Strasbourgissa. Strasbourgin istuntoviikko kestää neljä arkipäivää. Silloin koko EU-parlamentti siirtyy Brysselistä Strasbourgiin.

– Tavallisena päivänä minulla on aikainen herätys aamulla. Strasbourgissa päivät ovat todella pitkiä. Aamuherätys on viiden tienoilla. Monina iltoina on illallinen, joka saattaa kestää iltakymmeneen. Yöunet jäävät lyhyiksi, mutta onneksi viikonloppuna saa nukkua.

Koska parlamentaarikon työ on kiireistä, se vaatii myös säännöllistä elämää.

– Tykkään onneksi liikkua paljon. Juoksen Brysselin kaduilla lenkkejä ja käyn harjoittelemassa kuntosalilla. Lenkkeillessä oppii myös tuntemaan naapurustoa. Ulkoilen yleensäkin mielelläni. Guzenina matkustaa Suomeen säännöllisesti. Hänen ei tarvitse kaivata suomesta mitään erityistä.

– Rakastan Suomessa luontoa ja rauhaa. Käyn paljon metsässä myös talvella, rakastan puita ja niiden energiaa. Tapaan ystäviäni ja luen paljon kirjoja.

Selkosanomien Petri Kiuttu tapasi Maria Guzeninan Strasbourgissa viime keväänä.

Maria Guzenina on ollut politiikassa mukana jo 20 vuotta. Ennen politiikkaa hän työskenteli toimittajana ja juontajana. Kuva: Maria Guzeninan kotialbumi

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)