Pandat palautetaan Kiinaan

Teksti: Maria Österlund, lähteet Yle, Ähtäri zoo
Kuva: Lehtikuva / Tommi Anttonen
Uutinen julkaistu: 27.09.2024

Ähtärin eläinpuisto kertoi tällä viikolla, että se palauttaa pandat takaisin Kiinaan. Pandojen pitäminen Suomessa on liian kallista. Pandat muuttivat Ähtäriin vuonna 2018.

Ähtärin eläintarhassa Pohjanmaalla asuu kaksi pandakarhua, Lumi ja Pyry. Pandojen pitäminen on kuitenkin liian kallista, joten pandat palautetaan Kiinaan.

Kiina yrittää auttaa pandaa selviytymään lajina. Jättipandoja on eläintarhoissa ympäri maailmaa.

Talvella 2018 Suomeen saapui Kiinasta kaksi jättiläispandaa. Naaras ja uros saivat suomalaiset nimet. Pandojen nimeksi tuli Pyry ja Lumi.

Ihmiset olivat kiinnostuneita pandoista. Monet matkustivat Ähtärin eläinpuistoon katsomaan pandoja. Eläintarhassa toivottiin myös, että pandapariskunta saisi poikasia. Pentuja ei kuitenkaan tullut.

Pandojen pitäminen on kuitenkin eläintarhalle liian kallista. Eläintarha joutuu maksamaan pandoista Kiinalle. Myös pandojen ruoka on kallista. Pandat syövät vain bambua. Eläintarha ostaa bambua Alankomaista. Pandat syövät bambua 100 000 eurolla joka vuosi.

Pandat ovat nähtävillä Ähtärin eläintarhassa 21. lokakuuta asti. Sen jälkeen pandat joutuvat karanteeniin. Pandat palautetaan Kiinaan talvella.

Jättipanda on uhanalainen laji, joka elää luonnonvaraisena vain Kiinassa. Luonnossa elää vapaana enää 2 000 pandaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)