Korkeasaaren eläintarhan karhut ovat heränneet. Korkeasaaressa on kaksi naaraskarhua. Eläintarhan naaraskarhut ovat 20- ja 25-vuotiaat Sofia ja Yulia. Sään lauhtuminen herätti karhut viime perjantaina.
Karhut menivät talviunille marraskuussa. Karhut nukkuvat talviunta talvipesässä. Aluksi uni oli katkonaista ja kevyttä. Kovien pakkasten aikaan karhut nukkuivat kuitenkin sikeästi.
– Tänä talvena karhut eivät nukkuneet pitkää talviunta. Näimme pesäkamerasta, että karhut nousivat välillä jaloittelemaan. Veimme niille jopa kevyttä ruokaa talvipesään. Karhut kurkistivat talvella jopa ulos, mutta palasivat nukkumaan, Korkeasaaaren eläintenhoitaja Susan Nuurtila kertoo Korkeasaaren tiedotteessa.
Karhut ovat talven jälkeen edelleen väsyneitä. Ne viettävät vielä suurimman osan päivästä lepäillen pesässään. Karhut pääsevät kuitenkin joka päivä myös ulkoilemaan ja tutkimaan tarhaa, jossa on lunta. Karhut kiehnäävät talviturkkejaan puiden runkoihin, kierivät lumessa ja nuuhkivat tuoksuja lumen alta.
Eläintenhoitajat antavat karhuille kevyttä välipalaa, kuten salaattia, omenaa ja porkkanaa. Karhut saavat myös kuivaruokaa. Pitkien talvinunien jälkeen karhun ruokahalu palaa hiljaa. Myöhemmin karhujen ruokavalioon lisätään viljatuotteita, lihaa ja kalaa.

