Yksinäisen miehen tarina

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Anna Salmisalo / Yellow Film
Uutinen julkaistu: 19.12.2018

Juice Leskisestä ilmestyi neljä vuotta sitten elämäkertakirja. Tänä jouluna Leskistä voi katsoa valkokankaalta elokuvassa. Elokuvan nimi on Juice. Se kertoo Juice Leskisen elämästä.

Teppo Airaksinen on ohjannut elokuvan, joka kertoo laulajan ja lauluntekijän Juice Leskisen elämäntarinan. Juice-elokuvan pääosaa esittää Riku Nieminen, joka muistuttaa paljon Leskistä.

– Minut yllätti se, kuinka sivistynyt ihminen Juice Leskinen oli. Hän tiesi paljon kaikesta. Hänellä oli oma ja erittäin laaja kirjasto, Riku Nieminen sanoo.

Elokuva on tarkka ajankuva. Se on myös melko synkkä näkemys henkilöstä, joka oli hyvin yksinäinen ja käsittelee huolensa alkoholin avulla. Rakkaus ja sen puute olivat tärkeitä asioita Leskisen elämässä. Hän sanoitti ja sävelsi näistä aiheista paljon lauluja, jotka jäivät elämään.

Juice-elokuva perustuu osittain Antti Heikkisen kirjoittamaan elämäkertakirjaan. Kirjan nimi on Risainen elämä. Se julkaistiin vuonna 2014.

Juice-elokuvan ensi ilta on tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

Lue lisää Juice Leskisestä Petri Kiutun kirjoittamasta selkokielisestä tietokirjasta Selkeää Suomi-rockia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)