Suomi houkuttelee Hollywood-tuotantoja

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.07.2016

Ulkomaisia elokuvatuotantoja halutaan houkutella Suomeen. Elokuvien tekijöille annettaisiin takaisin osa kuluista, jos he tekevät elokuvan Suomessa.

Opetusministeriön työryhmä ehdottaa, että Suomen valtio antaa elokuvien tekijöille 25 prosenttia elokuvan kuluista takaisin, jos elokuva tehdään Suomessa. Tätä kutsutaan kannustimeksi. Jo 19 maata tekee samalla tavalla.

Tarkoituksena on houkutella Suomeen ulkomaisia elokuva- ja tv-tuotantoja. Samalla saadaan lisää työpaikkoja elokuva-alalle.

– Suomalaisia elokuvia on tehty muissa maissa, koska ne maksavat kannustimia, kertoo tuottaja Petri Jokiranta. Hän on tuottanut elokuvat Rare Exports ja Big Game.

Big Game kuvattiin Saksassa, vaikka Suomen Lappi on sen tapahtumapaikka. Saksa maksoi takaisin 20 prosenttia kuluista. Iso amerikkalanen tuotanto voi kuluttaa jopa 10 miljoonaa euroa.

Toinen esimerkki on Rare Exports, joka sijoittuu myös Suomen Lappiin. Sitä kuvattiin kuitenkin Norjassa, sillä sieltä saatiin rahoitusta kuvauksiin.

– Jos täällä olisi ollut rahoitusta tarjolla, elokuva olisi hyvin voitu kuvata Suomessa, Jokiranta sanoo.

Lähde STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)