Elokuvassa tytärtä näyttelee Linnea Skog ja äitiä Paula Vesala. Vesala on myös tehnyt elokuvan musiikin.

Elokuvassa tytärtä näyttelee Linnea Skog ja äitiä Paula Vesala. Vesala on myös tehnyt elokuvan musiikin.

Elokuva isättömyydestä

Selma Vilhusen elokuva Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta, joka on kasvanut ilman isää.

Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen on kirjoittanut myös elokuvan käsikirjoituksen.  Äiti vaatii tyttäreltään tukea kaikkiin omiin murheisiinsa. Hän ei kuitenkaan itse pysty lohduttamaan tytärtään. Vilhunen kuvaa hyvin, miten isätön Varpu tuntee itsensä  ulkopuoliseksi kaikesta.

Eräänä yönä Varpu päättää lähteä Ouluun etsimään isäänsä, kun äiti taas itkee hänelle murheitaan.

Elokuva kuvaa hienosti äidin ja tyttären suhdetta. Koskettava on myös isän kohtaaminen. Ja se, kun paljastuu, että isällä on monia ongelmia. Isä ei pysty täyttämään tyttärensä odotuksia.

Selma Vilhusen aikaisempi elokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa (2014) on ensimmäinen suomalainen lyhytelokuva, joka on valittu Oscar-ehdokkaaksi. Ohjaaja Selma Vilhunen ja äitiä esittävä Paula Vesala ovat myös itse kasvaneet ilman isää.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste