Norjan nuori shakkinero

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Kansan Uutiset, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.01.2014

Shakki on strateginen, kahden pelaajan lautapeli. Shakki on Kansainvälisen olympiakomitean tunnustama urheilulaji.

Lautapelien kuninkaan, shakin, uusi valtias on nuori norjalainen. 22-vuotias Magnus Carlsen on monien mielestä lahjakkain shakinpelaaja sitten venäläisen Garri Kasparovin. Kasparov hallitsi shakkia 1980-luvun puolivälistä aina 2000-luvulle saakka.

Carlsenin vanhemmat ovat kouluttaneet pojastaan määrätietoisesti huipputason shakinpelaajaa jo lapsesta saakka. Carlsen kiersi alle 10-vuotiaana Eurooppaa yhdessä perheensä kanssa pelaamassa shakkia. Häntä on kutsuttu myös shakin Mozartiksi. Carlsen saavutti shakin suurmestarin arvon 13-vuotiaana vuonna 2004. Kukaan ei ollut noussut suurmestariksi niin nuorena. Siitä syystä neron titteli ei liene suurta liioittelua.

Norjassa Carlsen on noussut kansallissankarin asemaan. Hän toi voitollaan shakin maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin. Shakkia ovat hallinneet perinteisesti venäläiset ja intialaiset pelaajat. Länsimaalainen on voittanut shakin maailmanmestaruuden viimeksi 40 vuotta sitten.

Carlsen on rakentanut uraansa määrätietoisesti. Hän on tienannut shakilla jo tähän mennessä huikeita summia. Carlsenin omaisuus on kymmeniä miljoonia euroja. Hän tienaa yhdestä ottelusta useita miljoonia.

Carlsenia voi nimittää shakin maailmassa harvinaiseksi supertähdeksi. Hänet tunnistetaan kaduilla ja häneltä pyydetään nimikirjoituksia. Nuorukaisella on oma farkkumallisto. Viikkolehti Time listaa Carlsenin peräti maailman sadan vaikutus- valtaisimman ihmisen joukkoon.

Carlsenin perhe on asunut myös Suomessa. Magnuksen isä Henrik työskenteli vuoden Espoossa. Nelivuotias poika alkoi pelata shakkia juuri Suomessa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Norjan nuori shakkinero”

Vastaa käyttäjälle kan Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)