Viro sai naispresidentin

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.10.2016

Viron parlamentti valitsi Kersti Kaljulaidin presidentiksi viime viikolla. 46-vuotias Kaljulaid on Viron ensimmäinen naispresidentti.

Hänen edeltäjänsä oli Toomas Hendrik Ilves. Virolaiset onnistuivat valitsemaan presidentin vasta kuudennella äänestyskierroksella. Sitä ennen kukaan ehdokas ei ollut saanut tarpeeksi ääniä.

Useimmat puolueet olivat samaa mieltä Kersti Kaljulaidin valinnasta. Kaljulaid oli useimmille puolueille sopiva presidentti. Virossa parlamentti tai valitsijamiehet äänestävät presidentin. Monet ihmiset Virossa ovat nyt sitä mieltä, että kansan pitäisi saada äänestää presidentinvaaleissa.

Biologi ja yritysjohtaja Kersti Kaljulaid oli Virossa melko tuntematon ennen kuin hänestä tuli presidentti. Hän on työskennellyt viimeiset kaksitoista vuotta Luxemburgissa.

Hän on ollut muun muassa EU:n tilintarkastaja ja pääministerin taloudellinen neuvonantajan. Hän on työskennellyt myös johtajana monissa yrityksissä. Kaljulaidilla on tutkinto sekä biologiasta että liikkeenjohdosta. Hän on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

Kersti Kaljulaid kutsuu itseään moderniksi konservatiiviksi. Hän on sanonut, että Viron verojärjestelmää pitäisi ehkä muuttaa. Virossa kaikki maksavat veroa 20 prosenttia riippumatta siitä, kuinka paljon he saavat palkkaa.

Kaljulaid haluaa hyvät suhteet Suomen kanssa. Hän aikoo tehdä Viron presidenttinä ensimmäisen ulkomaanvierailunsa Suomeen.

Lähde HS

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)