Ranska suree

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.11.2015

Islamistinen terrorijärjestö Isis iski Ranskan pääkaupunkiin perjantai-iltana ja yöllä. Isis tappoi iskuissa 129 ihmistä. Loukkaantuneita on 352, heistä 98 tila on kriittinen eli vakava.

Terroristit iskivät Pariisissa kuuteen eri kohteeseen. Ranskan poliisin mukaan iskujen tekijät olivat jakaantuneet kolmeen ryhmään. Surmatyöt tehtiin lähes samanaikaisesti. Kohteina oli suosittuja ravintoloita ja baareja, jalkapallostadion ja konserttisali. Iskujen tekijät käyttivät rynnäkkökivääreitä ja räjähdevöitä. Seitsemän terroristia sai surmansa, osa heistä on tunnistettu.

Ranskassa on suruaika. Ranska on sulkenut rajansa. Ranskaan on julistettu myös hätätila. Sen aikana poliisilla on laajemmat valtuudet. Ranskan presidentti Francois Hollande haluaa jatkaa iskujen jälkeen julistettua hätätilaa kolme kuukautta.

Belgialaista Abdelhamid Abaaoudia epäillään iskujen pääsuunnittelijaksi. 27-vuotiasta Abaaoudia on etsitty tammikuusta lähtien. Hänen epäillään olevan Syyriassa.

Koko Eurooppa hiljeni kunnioittamaan Pariisin uhrien muistoa maanantaina kello 13.

Ääri-islamistinen Isis terroritöiden takana

Isis on tehnyt tänä vuonna monta pahaa terrori-iskua. Ääri-islamistinen Isis surmasi Libanon pääkaupungissa Beirutissa pommilla 44 ihmistä. Isku tehtiin vain vuorokautta ennen Pariisin iskua, 12. marraskuuta. Isisin epäillään pudottaneen venäläisen matkustajalentokoneen lokakuun lopussa Egyptissä. Koneen kaikki 224 ihmistä kuolivat. Turkin pääkaupungissa Ankarassa kuoli 102 ihmistä pommiräjähdyksessä. Turkin viranomaiset uskovat, että Syyrian Isis teki iskun.

Tunisiassa kuoli kesällä 38 turistia Isisin iskussa. Ranskassa sattui tammikuussa surmatyö, jonka tekijöiden joukossa uskotaan olevan Isisin jäseniä. Aseistautuneet miehet tappoivat ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimituksessa 12 ihmistä. Seuraavana päivänä ampujat surmasivat vielä viisi ihmistä Pariisissa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ranska suree”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)