Pakolaiskriisi Euroopan rajoilla pahenee

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.09.2015

Itävalta tiukensi rajavalvontaansa maanantaina. Syynä on se, että eräästä kuorma-autosta löytyi viime viikolla yli 70 kuollutta maahanpyrkijää. Auto löytyi läheltä Unkarin rajaa.

Itävalta kamppailee ihmissalakuljettajia vastaan. Tarkoitus on tutkia Unkarin rajalla autot, joissa voi olla piilopaikkoja ihmissalakuljetuksen uhreille. Valvonnan tiukentuminen johti valtaviin ruuhkiin Itävallan ja Unkarin rajalla maanantaina. Itävallan poliisi pysäytti rajalla myös junia, joissa oli pääosin syyrialaisia pakolaisia.

Itävallassa löytyi viime viikolla kuorma-auto, jossa oli 71 ruumista. Uhrien arvellaan olleen lähtöisin Syyriasta tai mahdollisesti Afganistanista. Alustavien tutkimusten perusteella he olivat tukehtuneet kuoliaaksi. Ihmiset oli tungettu autoon siten, että heitä oli poliisin mukaan viisi neliömetrillä.

Auto oli tullut Itävaltaan Unkarin kautta. Unkarin poliisi on pidättänyt viisi ihmistä epäiltyinä osallisuudesta kuolemiin. Pidätetyt ovat kotoisin Bulgariasta ja Afganistanista. Poliisi uskoo, että miehet kuuluvat johonkin monista ihmissalakuljetusrenkaista. Kymmenettuhannet ihmiset maksavat salakujettajille, jotta he pääsisivät Eurooppaan.

Joukko Keski-Euroopan maiden johtajia kokoontuu loppuviikosta keskustelemaan pakolaiskriisistä. Jotkut maat ehdottavat esimerkiksi, että isoja vastaanottokeskuksia perustetaan Italiaan ja Kreikkaan. Myös turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittely pitäisi saada yhtenäiseksi EU-maissa.

Euroopan Unionin alueelle tuli tänä vuonna heinäkuuhun mennessä lähes 340 000 siirtolaista. Viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli 123 500. Suomeen odotetaan tänä vuonna jopa 15 000:ta turvapaikanhakijaa.

Lähde: STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)