Nuoret asuvat Espanjassa pitkään kotona

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.02.2020

Espanjalaiset nuoret asuvat pitkään kotona. Espanjalaiset nuoret muuttavat kotoa paljon myöhemmin kuin nuoret muualla Euroopassa.

Yli puolet alle 30-vuotiaista asuu vanhempien luona Espanjassa.

Espanjaan iski vuonna 2008 kova talouskriisi. 2010-luvulla yli puolet nuorista oli työttömänä. Se johti siihen, että koulutetut nuoret alkoivat muuttaa ulkomaille.

Espanjan nuorisotyöttömyys edelleen hyvin korkea, vaikka taloudellinen tilanne on nykyisin hyvä.

Espanjalaiset nuoret muuttavat omaan kotiin yleensä 30-vuotiaina. Syynä on raha. Esimerkiksi Barcelonassa vuokra-asunnot ovat kalliita.

Lähde Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Nuoret asuvat Espanjassa pitkään kotona”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)