Nainen otti selfien kampaajalla Saksan pääkaupungissa Berliinissä 1. maaliskuuta.

Euroopassa puretaan koronarajoituksia

Monet Euroopan maat purkavat koronasulkujaan. Suomessa rajoitukset kiristyvät.

Koronaviruspandemia pahentuu Baltian maissa ja Pohjoismaissa. Myös Suomessa joudutaan kiristämään rajoituksia, koska koronaepidemia leviää nopeasti.

Monissa Euroopan maissa on ollut koko talven erittäin tiukkoja rajoituksia. Nyt näissä maissa päästään purkamaan rajoituksia. Britanniassa ihmisiä on rokotettu nopeaan tahtiin. Britanniassa on rokotettu yli 20 miljoonaa ihmistä. Britanniassa on 66 miljoonaa asukasta.

Kampaamot aukesivat

Belgiassa, Saksassa ja Britanniassa kaupat ja ravintolat ovat olleet pitkään kiinni. Ihmisten on täytynyt pysyä kotona. Belgiassa ja Saksassa kampaamot ja parturit avasivat ovensa maaliskuun alussa. Britanniassa kampaajalle pääsee jälleen huhtikuussa.

Saksan peruskouluissa palattiin lähiopetukseen helmikuun lopussa. Kouluissa täytyy käyttää kasvomaskia.

Britannian kouluissa lähiopetus alkoi jälleen 8. maaliskuuta. Huhtikuussa aukeavat kaupat, museot, kuntosalit ja pubien ulkoterassit. Pääministeri Boris Johnson lupaa, että juhannuksena voi olla melko vapaasti.

Lähde HS

Mitä mieltä olit jutusta?


Yksi kommentti uutiseen “Euroopassa puretaan koronarajoituksia”

  1. konnevesi2005

    pitäs kiristää vaan nii saahaan joskus loppuu tää korona