Toisten auttaminen on tärkeää

Sini Hursti jatkaa sukunsa työtä vähävaraisten ihmisten hyväksi. Hurstin Valinta jakaa ruokaa tuhansille ihmisille joka viikko.

Sini Hursti jatkaa sukunsa avustustyötä. Hän aloitti Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön johdossa vuosi sitten keväällä. Hurstin valinta jakaa ruoka-apua tuhansille ihmisille Helsingin Kalliossa joka viikko.

Kuka olet, Sini Hursti?

– Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Espanjassa. Isäni Heikki Hursti oli siellä helluntaiseurakunnan lähetystyössä. Muutimme Espanjasta Tornioon. Aloitin lukion 16-vuotiaana Helsingissä. Kun isäni sairastui syöpään seitsemän vuotta sitten, tulin auttamaan. Sen jälkeen jatkoin tätä työtä. Isä on vielä mukana työssä, vaikka minä olen vastuussa. Äitini Eija kuoli kuoli syöpään viime maaliskuussa.

Mikä sai sinut mukaan avustustyöhön?

– Se tuntui luontevalta. Toisten auttaminen on aina ollut tärkeä asia meidän perheessä. Se oli jo ukkini Veikon ja mummini Lahjan periaate.

– Olen saanut isältäni neuvoja, jos olen niitä tarvinnut. Voin myös aina jutella hänen kanssaan kaikista asioista.

Ovatko apua tarvitsevat ihmiset muuttuneet?

– Eivät ole. Kävijämäärä on pysynyt samanlaisena. Kirjo on laaja. Jaamme ruoka-apua joka keskiviikko ja perjantai. Ruokajonossa on 2 600–3 000 ihmistä. Avun tarvitsijoissa on paljon eläkeläisiä, opiskelijoita, perheitä, yksinhuoltajia, maahanmuuttajia ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita.

Mitä suomalaisille kuuluu?

– Monet eivät voi kovin hyvin. Yhteiskunnan tuet eivät riitä köyhille ihmisille. Työttömät ihmiset sanovat, että he eivät tulisi toimeen ilman ruoka-apua. Erityisesti eläkeläisiä ja vanhuksia on paljon jonossa. Heillä ei ole ylimääräistä rahaa esimerkiksi lääkkeisiin. Onneksi myös varakkaat ihmiset lahjoittavat meille aiempaa enemmän.

Tuntuuko tämä työ ikinä rankalta?

– En koe, että tämä olisi rankkaa työtä. Meillä on niin hieno ilmapiiri työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa. Meillä on hyvä olla. Vapaaehtoiset sanovat usein, että tämä on terapeuttista työtä, joka saa unohtamaan omat murheet.

Miten huolehdit omasta hyvinvoinnistasi?

– Minulla ei ole harrastuksia. Vietän vapaa-aikaani oman perheeni kanssa. Perheeni ansiosta vointini on hyvä ja pystyn palautumaan.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste