Kirkon täytyy olla turvallinen

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 11.01.2021

Kari Kanala on pappi, joka on tuttu myös tv:stä. Hän on esiintynyt ohjelmissa Masked Singer ja Ensitreffit alttarilla. Miten Kari Kanala viettää joulua?

Kari Kanala on helsinkiläisen Paavalin seurakunnan kirkkoherra. Monet tunnistavat hänet myös julkisuudesta. Kanala on ollut mukana suosituissa tv-ohjelmissa.

Minkälainen tämä vuosi on ollut kirkossa?

– Kirkko on saanut tänä vuonna osoittaa sen, mihin se pystyy. Meiltä on pyydetty lohtua ja tukea. Paavalin seurakunnan jäsenmäärä on kasvanut yli 400 ihmisellä vuonna 2020. Kirkosta on erottu aiempaa vähemmän.

– Soitimme keväällä kaupungin kanssa kaikille yli 75-vuotiaille ikäihmisille. Varmistimme, että he voivat hyvin. Tarjosimme apua kaupassakäyntiin ja muihin asioihin. Diakoniatyön tarve on kasvanut merkittävästi. Diakoniatyö tarkoittaa sosiaalityötä, jota kirkko tekee.

Seuraako kirkko aikaansa?

– Kirkko pyrkii uudistumaan ja palvelemaan ihmisiä. Joillekin se tarkoittaa sitä, että perinteitä ei kunnioiteta. Toisten mielestä kirkko uudistuu liian hitaasti. Kirkko voi näyttää voimansa niin, että yhdistämme ihmisiä.

– Kirkon tulevaisuus on pieni kysymysmerkki. Kirkon pitää tulla ihmisten lähelle, eikä linnoittautua kirkon seinien sisälle. Naapuriapu ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä myös kirkossa.

Miksi sinusta tuli pappi?

– Halusin jakaa hyvää, jota olen itse saanut. Seurakunta on minulle yhteisö, johon oli helppo liittyä. Raamattu ja Jeesus ovat kiinnostaneet minua aina. Luin Raamatun jo alle 10-vuotiaana ensimmäisen kerran.

– Olen ollut uskossa jollakin tavalla aina, vaikka lapsuudenkotini ei ollut erityisen uskonnollinen. Olen myös sosiaalinen, tykkään olla ihmisten kanssa.

Onko kirkko tasa-arvoinen?

– Kirkko on siinä vasta matkalla. Paavalin seurakunnassa pyrimme tasa-arvoon. Vihimme samaa sukupuolta olevia pareja ja huomioimme erilaiset vähemmistöt, kuten muunsukupuoliset.

– Kaiken täytyy lähteä kunnioituksesta. Rippikoulu on hyvä paikka aloittaa se, että jokainen uskaltaa olla oma itsensä. Kaikkien täytyy olla turvassa kirkossa.

Minkälaista palautetta saat tv-ohjelmista?

– Ensitreffit alttarilla -ohjelman tekijöiden mielestä olin luultavasti tarpeeksi kokenut, että kestän julkisuuden. Ymmärrän sen, että julkisuus on ohimenevää.

– Olen myös huomannut, että minulle on helpompi tulla juttelemaan, koska olen tuttu jostakin. Ajattelen myös, että viihteellä voi myös olla lohduttava vaikutus tällaisena aikana.

Mitä joulu merkitsee sinulle?

– Papeille joulu alkaa joulun jälkeen, koska olemme yleensä jouluna töissä. Pidän aattona seurakunnalle virtuaalisen keskustelu- ja kuunteluhetken etäyhteydellä Teams-sovelluksella.

– Meillä on ollut tapana syödä vaimon kanssa sushia jouluna. Hiljentymiseen riittää joulurauhan julistus, Tiernapojat ja muutama joululaulu.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)