Voiko naudanlihaa syödä?

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.10.2019

Viime aikoina Suomessa on keskusteltu vilkkaasti siitä, pitääkö naudanlihan syöminen lopettaa.

Keskustelu käynnistyi, kun Unicafe-ravintolat päättivät lopettaa naudanlihan tarjoilun. Unicafe tarjoaa ruokaa Helsingin yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille.

Syynä Unicafen päätökselle on ilmastonmuutoksen torjunta. Naudanlihan tuotanto tuottaa paljon enemmän hiilidioksidia kuin kasvien, sianlihan tai kananlihan tuotanto.

Unicafe korvaa naudanlihan porsaalla ja kanalla. Unicafe toivoo, että ensi vuonna puolet sen lounaista on kasvisruokaa.

Päätöksestä käynnistyi vilkas keskustelu. Atria-yritys sanoi, että päätös on surullinen. Atria jalostaa naudanlihasta ruokaa.

Päätös harmitti myös karjankasvattajia. He toivovat, että suomalaiset syövät enemmän monenlaista kotimaista ruokaa. Myös tutkijoilta kysyttiin asiasta.

– Naudanlihan käytön vähentäminen on hyvä asia, sanoi Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha-Matti Katajajuuri Ylen haastattelussa. Hän pohti kuitenkin, onko kieltäminen paras keino.

Seuraavaksi keskusteluun osallistuivat puolueet. Keskustan kansanedustajat vaativat, että opiskelijat saavat itse päättää, mitä he syövät. Keskustan kansanedustajat pelkäävät myös, että kotimainen naudanliha korvataan ulkomaisilla kasviksilla.

Lähteet HS, IS, Yle

6 kommenttia artikkeliin ”Voiko naudanlihaa syödä?”

  1. Kasvis ruoka on hyvä mutta paljon ihmisia ei voi syödä sian lihaa. Minusta viikossa 1 tai 2 kaksi kerta on ok, koska naudanliasta me saimme rauta, kalium ja vitamiinit.

    Vastaa
  2. Minä syön naudanliha kaksi kertaa viikossa. Se on hyvä, mutta naudanliha on tosi paljon rasvoja, sen takija minä syönyt kaksi kertaa viikossa. lisäksi minun lempi ruoka on perunaa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Ope Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)