Vammaiset ihmiset unohtuvat kriiseissä

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Charlotta Boucht
Uutinen julkaistu: 26.08.2014

Vammaisten ihmisten on usein vaikea selvitä maailman kriisialueilla. Myös pakolaisleireillä vammaisilla voi olla vaikeaa.

Esimerkiksi apuvälineitä tai muuta välttämätöntä tukea vammaisille ihmisille ei usein ole tarjolla.

– Vammaisuutta ei aina oteta tarpeeksi huomioon esimerkiksi pakolaisten kohdalla, sanoi kehitysministeri Pekka Haavisto. Hän puhui asiasta viime viikolla Yhdysvaltain suurlähetystön seminaarissa, jonka aiheena olivat vammaisten ihmisten ihmis- oikeudet. Haavisto toivoo, että vammaiset ihmiset saavat äänensä kuuluville myös kriiseissä.

– Myös meillä Suomessa on paljon parannettavaa. Esimerkiksi vammaisten ihmisten työllistymisessä Yhdysvallat on onnistunut paremmin kuin Suomi, Haavisto totesi.

Vammaisaktivisti Kalle Könkkölä arveli, että asiat ovat toisaalta kehittyneet myös hyvään suuntaan. Esimerkiksi kehitysyhteistyössä on nyt tarjolla materiaaleja, jotka sopivat vammaisille ihmisille.

– Uskon, että tulevaisuudessa vammaisten asema maailman kriiseissä paranee, Könkkölä sanoi.

Judith Heumann on Yhdysvaltain ulkoministeriön inklusiivisen kehityksen neuvonantaja. Hän on käynyt maailman köyhimmissä maissa ja monilla kriisialueilla vammaisten ihmisten luona.

– Kysyn aina yksinkertaisia kysymyksiä: Pääsevätkö vammaiset lapset kouluun? Pääseekö pöyrätuolilla taloon sisään? Vastaukset paljastavat, millaisessa tilanteessa vammaiset ihmiset kriisialueella elävät, kertoi Heumann seminaarissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Vammaiset ihmiset unohtuvat kriiseissä”

  1. vammaiset ihmiset yleensä eivät saa avustajia kun he tarvitsevat koska palkka on huono ja kunta haluaa säästää vammaispalveluista. Minä luulen että sillä tavalla se vaikuuttaa heidän elämänsä huonosti.

    Vastaa
  2. Se on niin huono asia että yhteiskunnassa jotkut eivät huomaaneet vaimmaisten tärkeitä asioita. Meidän pitää huomioda tämä asia

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle samson Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste