Tasa-arvoraha auttaa kouluja

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.03.2017

Koulujen lisätuki parantaa oppilaiden tuloksia Helsingissä. Helsingin kaupunki antoi viime vuonna 1,6 miljoonaa euroa erityistukea muutamille kouluille.

Tukea saivat sellaiset koulut, joiden alueella on paljon työttömiä, vähävaraisia tai vieraskielisiä asukkaita. Tuen tarkoitus on ehkäistä eriarvoistumista ja lisätä tasa-arvoa. Siksi tukea on kutsuttu tasa-arvorahaksi.

Koulut ovat palkanneet tasa-arvorahalla lisää opettajia, erityisopettajia ja kouluavustajia. Helsingin tietokeskuksen raportin mukaan tasa-arvoraha vaikuttaa monella tavalla myönteisesti.

Oppilaiden tulosten erot koulujen välillä ovat pienentyneet. Oppilaat siirtyvät peruskoulusta enemmän kuin ennen jatko-opintoihin. Vieraskielisten opiskelijoiden määrä on kasvanut nopeasti varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.

Enemmistö Helsingin seudun asukkaista on sitä mieltä, että vaikeiden alueiden kouluille kannattaa antaa enemmän rahaa kuin muille. Myös koulujen rehtorit ovat tyytyväisiä.

Tulokset käyvät ilmi kyselystä, jonka teki Helsingin Sanomat.

Lähde HS

3 kommenttia artikkeliin ”Tasa-arvoraha auttaa kouluja”

  1. Uskon, että koulujen tasa-arvoraha parantaa koululaisten tuloksia. On hyvä asia, että koulut, joiden alueella on paljon työttömiä ja ulkomaalaisia saivat lisiä mahdollisuuksia.

    Vastaa
  2. Minusta on hyvää kun tukirahaa parantaa palveluksia, jokaiselle rehellisiä palkka, sama mahdollisuus kaikille.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle zena Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)