Suomi rikkoi lasten oikeuksia

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, HS, Demokraatti
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.10.2022

YK:n lasten oikeuksien komitea sanoo, että Suomi on rikkonut lapsen oikeuksia. Suomi ei hakenut kaikkia lapsia pois al-Holin leiriltä Syyriasta.

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n lasten oikeuksien komitea arvostelee Suomea siitä, että Suomi ei hakenut lapsia pois al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta. YK:n päätös koskee kuutta lasta. Kolme lapsista on päässyt Suomeen. Myös lasten äidit ovat päässeet Suomeen. Kolme lasta on yhä al-Holin leirillä.

YK:n mukaan Suomen täytyy maksaa korvaus lapsille ja heistä valituksen tehneille aikuisille.

Lasten piti olla leirillä monta vuotta. Leirillä oli vaarallista.

Ulkoministeriön mukaan Suomi ei voi tuoda lapsia Suomeen väkisin. Osa vanhemmista ei anna tuoda lapsia Suomeen. Suomi on auttanut Suomeen yhteensä 35 ihmistä. Heistä 26 on lapsia. Al-Holin leirillä on yhä kymmenen Suomen kansalaista.

– Leirillä on edelleen muutamia perheitä ja joitakin lapsia. Suomi on hakenut leiriltä pois kaikki, jotka ovat halunneet palata. Viranomaisen on vaikea toimia, jos vanhemmat päättävät niin, että he haluavat jäädä, Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo Demokraatin haastattelussa.

Suomi on toinen valtio vuonna 2022, joka saa huomautuksen vakavasta ihmisoikeusten loukkauksesta.

Al-Holin pakolaisleiri sijaitsee Pohjois-Syyriassa. Leirin olot ovat vaikeat.

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomi rikkoi lasten oikeuksia”

  1. Ääneen luetussa tekstissä YK luetaan ”yk” eikä ”YyKoo”. Olisikohan lyhenteiden lukemiseen mahdollista kiinnittää huomiota? Muuten lukeminen kuulostaa selkeältä.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aulikki Etelärinne Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)