Suomen väestö ikääntyy

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.11.2018

Suomessa on erittäin vähän nuoria ihmisiä. Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2035.

Suomessa on viimeksi ollut näin vähän alle 15-vuotiaita 1870-luvulla. Tänä vuonna Suomessa kuolee enemmän ihmisiä kuin syntyy. Tämä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun käy näin. Vielä 1970-luvulla Suomessa oli miljoona alle 15-vuotiasta.

– Jos syntyvyys jää näin matalaksi, sillä on suuria vaikutuksia, Tilastokeskuksen asiantuntija Markus Rapo sanoo Yle Uutisissa.

Sisäministeri Kai Mykkänen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomeen pitää houkutella ulkomailta työntekijöitä. Mykkäsen mukaan suomalaisia on liian vähän. Se johtaa työvoimapulaan ja siihen, että pian valtaosa väestöstä on eläkeläisiä. Kansantalouden kannalta tämä on suuri ongelma. Veronmaksajia ei ole riittävästi.

Syntyvyyden lasku on ongelma koko Euroopassa. Myös Japanissa väestö ikääntyy vauhdilla.

Lähteet Tilastokeskus, HS, Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomen väestö ikääntyy”

Vastaa käyttäjälle mikael Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)