SDP:n kannatus nousee vauhdilla

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.05.2020

SDP on nyt selvästi Suomen suosituin puolue. Ylen kyselyn mukaan kokoomus on toiseksi suosituin. Perussuomalaiset oli kyselyissä pitkään suosituin puolue. Tänä keväänä se on pudonnut kolmanneksi.

Toisen kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä hallitukseen. Suomalaisten mielestä hallitus on onnistunut hyvin kamppailussa koronavirusta vastaan.

Se näkyy nimenomaan SDP:n kannatuksessa. Pääministeri Sanna Marin tulee SDP:stä. Marin on esiintynyt selkeästi. Suurin osa suomalaisista luottaa häneen.

Sama ilmiö on havaittu monissa maissa, missä koronavirus on aiheuttanut poikkeustilanteen. Jos puolue on vallassa koronaviruksen aikana, sen kannatus nousee. Poikkeustilanteessa ihmiset haluavat luottaa ja turvautua johtajiinsa.

SDP:n kannatus on noussut eniten yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Sanna Marin on sanonut monta kertaa, että rajoituksilla suojellaan riskiryhmiä, kuten ikäihmisiä. Ehkä se selittää SDP:n kannatuksen nousua ikäihmisten joukossa.

Suomessa muiden hallituspuolueiden kannatus ei ole noussut.

Lähde: Yle

4 kommenttia artikkeliin ”SDP:n kannatus nousee vauhdilla”

Vastaa käyttäjälle Ibrahim maghsoudi Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)