Paljon rapuja tulossa

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.07.2016

Tänä kesänä odotetaan hyvää rapusaalista.

Kesän ravustuskausi on alkanut. Tänä vuonna odotetaan paljon rapuja.

Keväällä oli lämmin sää. Siksi ravun poikasilla oli hyvin aikaa kasvaa täyteen mittaan. Viime syksyltä jäi paljon isoja rapuja tämän kesän saaliiksi.

Rapuja on jo tullut kauppoihin myyntiin. Suurin osa ravuista on täplärapuja. Luonnonvarakeskus ennustaa, että järvistä pyydystetään noin viisi miljoonaa rapua.

Yhä useammat suomalaiset syövät rapuja. Tavalliset ihmiset järjestävät nykyään rapujuhlia. Aiemmin ravut olivat kalliita ja rikkaiden herkkuja.

Lähde Luonnonvarakeskus, Helsingin Sanomat

Yksi kommentti artikkeliin ”Paljon rapuja tulossa”

  1. Jahas! En tiennyt että syödään noin paljon rapua Suomessa! Brasiliassa emme osta niitä normi ruokakaupoista, vaan torilta kun ne ovat vielä elossa tai toisella tavalla voidaan siis tilätä herkullista annosta ravintolassa rannikolla. 🙂

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle E_D_Fernandes Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)