Purjeveneessä lähellä luontoa Suomi 19.04.2024 Kuuntele uutinen Suomalaiset viihtyvät vesillä. Tapio Nirkko on entinen kilpapurjehtija. Nykyään hän harrastaa purjehtimista vapaa-ajalla. Nirkko nauttii, kun hän saa purjehtia keskellä kaunista luontoa.
Hallitus päätti suurista säästöistä Suomi 18.04.2024 Kuuntele uutinen Hallitus on päättänyt suurista säästöistä. Valtio säästää vuosina noin kolme miljardia euroa. Säästöt toteutetaan veronkorotuksina ja leikkauksina.
Työmarkkinoiden tilanne on vaikea Suomi 18.04.2024 Kuuntele uutinen Suomessa on ollut tänä vuonna ennätyksellisen paljon lakkoja. Työntekijöiden ammattiliitot järjestävät lakkoja, koska ne vastustavat hallituksen politiikkaa.
Hallitus on kokoontunut kehysriiheen Suomi 16.04.2024 Kuuntele uutinen Hallitus on kokoontunut kehysriihineuvotteluihin. Hallitus päättää kehysriihessä, miten valtio käyttää rahaa tulevina vuosina.
Vantaan kouluampuminen järkyttää Suomi 02.04.2024 Kuuntele uutinen Vantaalla on tapahtunut kouluampuminen. Viertolan koulun Jokirannan toimipisteen oppilas kuoli ampumisessa. Hän oli kuudennella luokalla.
Suomi tarvitsee lisää työntekijöitä Suomi 15.03.2024 Kuuntele uutinen Sairaanhoitajilla on liikaa töitä. Aikaa lääkärille on vaikea saada. Tietotekniikan yritys ei kasva, vaikka se myy hyvää sovellusta. Mikä näitä ongelmia yhdistää? Työvoimapula.
Ketkä muuttavat Suomeen? Suomi 15.03.2024 Kuuntele uutinen Suomeen muutti vuonna 2023 ennätysmäärä ihmisiä. Suomeen muutti eniten ukrainalaisia, jotka pakenivat sotaa.
Laaja salametsästys paljastui Pohjois-Savossa Suomi 14.03.2024 Kuuntele uutinen Lapinlahdella Pohjois-Savossa on selvinnyt laaja metsästysrikos. Poliisi epäilee, että salametsästäjät ovat tappaneet susia, ahmoja ja ilveksiä.