Onko koronavirus useammalla kuin tiedämme?

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.04.2020

Koronavirus saattaa olla useammalla suomalaisella kuin on tähän asti arvioitu. Tähän viittaa uusi tutkimus, joka on tehty Helsingissä ja Uudellamaalla. Toisaalta tulos voi olla pelkkä sattuma.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tutki 440 ihmisen verta. Tutkijat etsivät verestä koronaviruksen vasta-aineita. Vasta-aineet nujertavat viruksia ja bakteereja, jotka aiheuttavat sairauksia ihmiselle. Jos ihmisen verestä löytyy koronaviruksen vasta-ainetta, se tarkoittaa, että ihminen on saanut koronaviruksen ja nujertanut sen.

THL:n tutkijat tutkivat verinäytteitä maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa. Maaliskuun lopun ja huhtikuun alun näytteissä vain yhdessä oli koronaviruksen vasta-ainetta. Huhtikuun toisella viikolla löytyi viisi verinäytettä, joissa oli vasta-ainetta.

THL:n tutkijat sanovat nyt, että koronavirus saattaa olla kymmeniä kertoja useammalla ihmisellä kuin tähän asti on luultu. Koronavirus voi olla monilla ihmisillä, mutta se ei aiheuta heille oireita.

THL:n tutkijat korostavat, että tulos on hyvin epävarma. Tutkija Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta on samaa mieltä. Aivelo on tautien tutkimuksen asiantuntija.

Aivelo sanoo Helsingin Sanomien haastattelusta, että näin pienestä tutkimuksesta ei voi tehdä päätelmiä.

THL aloitti viime viikolla paljon laajemman tutkimuksen. THL:n tutkijat selvittävät kuinka paljon koronaviruksen vasta-aineita on ihmisillä eri puolilla Suomea.

Tutkijat etsivät ja tutkivat vasta-aineita innokkaasti myös muualla maailmalla. Tutkimuksissa selviää, kuinka monella ihmisellä on ollut koronavirus. Samalla selviää, kuinka moni on sairastanut koronataudin ilman oireita. On myös mahdollista, että tutkijat kehittävät vasta-aineista lääkkeitä koronavirusta vastaan.

Lähteet: Mediuutiset, Helsingin Sanomat

2 kommenttia artikkeliin ”Onko koronavirus useammalla kuin tiedämme?”

Vastaa käyttäjälle marwan Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)