Moni haluaisi muuttaa Tampereelle

Teksti: Solveig Arle, lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.05.2012

Tampereelta voi ostaa asunnon halvemmalla kuin Helsingistä.

Kun suomalaisilta kysyy, mikä on Suomen mukavin kaupunki, vastaus on usein Tampere. Viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut useita tutkimuksia, joissa on valikoitu Suomen mukavimpia kaupunkeja.

Tampere on voittanut niistä jokaisen. Vuoden 2012 alussa tehty tutkimus varmisti tämän asian. Toiseksi suosituin kyselyn mukaan oli Turku, Jyväskylä kolmas ja Helsinki neljäs.

Lähes joka kolmas haastatatelluista sanoi, että he voisivat ajatella muuttavansa Tampereelle. Tutkija Timo Aro kertoo Helsingin Sanomissa, miksi ihmiset haluavat Tampereelle. – Tampere on pienempi kuin Helsinki, mutta samalla tarpeeksi iso. Arki Tampereella on helppoa, eikä asuminen ole yhtä kallista kuin pääkaupunkiseudulla.

Tampereelta voi ostaa asunnon keskimäärin puoleen hintaan siitä, mitä vastaava maksaa Helsingissä. Helsingissä asunnon hinta lähentelee keskimäärin 4 000 euroa neliömetriltä.

Tampereella sama hinta on reilu 2 000 euroa. Tampere on myös riittävän pienikokoinen kaupunki kulkuyhteyksien kannalta. Kauppoihin ja keskustaan on lyhyt matka. Jos aikoo asua edullisesti Helsingissä, pitää keskustasta muuttaa melko kauas. Tampereella on kuitenkin hyvät palvelut. Kaupungissa riittää kulttuuria, viihdettä, urheilua ja muuta elämänmenoa.

Tampereelle muuttavat tekevät sen usein kahdesta syystä: Tampereelle mennään opiskelemaan tai töihin. Monet nuoret muuttavat Tampereelle esimerkiksi yliopisto-opintojen takia. Valmistuttuaan he jäävät asumaan sinne.

3 kommenttia artikkeliin ”Moni haluaisi muuttaa Tampereelle”

  1. Hyvää uutinen, mutta minä luulen että Helsingissä asuminen on parempi koska se on isoin kaupunki ja tässä on enemmän viihdy.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle jony Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)